perjantai 24. syyskuuta 2010

TEEPÄ ITSE ATOMIPOMMI!



Mikäpä olisi reppavampaa, kuin omistaa ihan ikioma ja itse tehty atomipommi! 

Sellaistapa ei ole edes kaikilla suurvaltajohtajilla; ei ainakaan kotona. Atomeita puolestaan on koko maailmankaikkeus ihan täynnänsä, mutta vain muutamat harvat niistä soveltuvat atomipommin tekoon. Ja vielä harvemmassa on niitä, jotka osaavat pommin valmistaa! Huoli pois, kyllä Ensio Olut -setä neuvoo.



Atomi

Pommi

Ensin on tärkeää valita, haluatko tehdä fuusio-, vaiko fissioreaktioon perustavan ydinaseen. Fuusioreaktion perusainetta, vetyä, on ihan joka paikassa, mutta kahden vetyatomin yhdistäminen yhdeksi heliumatomiksi vaatii niin helvetisti energiaa varsin lyhyessä ajassa, että sen tuottamiseen tarvitsee ensin osata valmistaa fissiopommi, eli kotoisammin atomipommi. 

Seksipommi






Seksipommi ei kelpaa, vaikka pirusti energiaa sellaisessakin on, mutta sen räjähdysnopeus on liian hidas; aina yli millisekunnin / kilometri, ja nyt puhutaan nanosekunnista, sekunnin miljoonasosasta; tai, no niin, senkin osista. Sellaiseen vauhtiin ei paraskaan seksipommi kykene.





Mutta ennen kuin ryhdymme rakentamaan varsinaista pommia, on tiedettävä joitain ydinfysiikan perusasioita; jos vaikka poliisi sattuisi kyselemään sitten jälkeenpäin.

1) Atomilla on aina ydin. Tähän ytimeen perustuu ydinfysiikka.

2) Atomin ytimessä on protoneita, joilla on positiivinen sähkövaraus, ja neutroneita, joilla ei ole varausta lain. Näitä protoneita ja neutroneita irtoilee radioaktiivista atomin ytimistä, jollainen uraanin - alkuaineen, josta tulemme atomipommin valmistamaan - ydin on, alvariinsa, mutta eivät juurikaan osu mihinkään.
Yleisradio



3) Radioaktiivisuudella ei ole - termistä huolimatta - mitään tekemistä yleisradiotoiminnan kanssa.




4) Ydinpommissa on saatava ensin kiilattua yksi tällainen protoni irti ytimestä ja tähdättävä se törmäämään johonkin toiseen atominytimeen - tämä onnistuu, kun tähdätessä pitää toisen silmän kiinni -; tällöin tämä toinen ydin hajoaa ja siitä sitten taas sinkoilee protoneita ja neutroneita, jotka törmäävät kolmansiin samalla. 

Kun nuo toisesta ytimestä irronneet protonit puolestaan törmäilevät muihin ytimiin - tuo ensimmäinen jatkaa myös törmäilyään - särkien ne ja näin vapautuneet protonit taas muiden atomien ytimien neutroneihin, ja niin edelleen, syntyy ketjureaktio. 

On siinä protoneilla hämmästelemistä aluksi, kun toiset rupeaa niitä tyrkkimään! Mutta kun nekin hämmästyksestä toivuttuaan, noin miljoonasosa nanosekunnin kuluttua, hermostuvat ja ryhtyvät törmäilemään, on kahakka valmis. 




Kouvolan rautatieasema

Ketjureaktion voi mallintaa kansanomaisen kätevästi esim. Kouvolan rautatieaseman nakkikioskin jonossa yöllä kello kahden ja neljän välillä. (Jos neutroni hajottaa atomin ytimen ja aiheuttaa ketjureaktion, jossa neutronit törmäilevät, syntyy ympäristöystävällinen neutronipommi, joka tappaa vain kaiken elollisen, ja siihenhän tässä ei suinkaan pyritä! Eihän?) 

Nyt, kun on tähdätty, voi jo sen toisen silmän taas avata.




Sen lisäksi, että nyt ymmärrämme, mistä ydinfysiikassa oikeastaan on kysymys, (kvanttifysiikkaan, jonka senkin Ensio Olut suvereenisti tosin hallitsee, ei nyt kajota, koska se ei tässä yhteydessä liene tarpeellista; sitä opetetaan yliopistoissa, ja tämä on vain atomipommin rakentamisen peruskurssi), meidän on hankittava vielä atomipommin valmistamiseen tarvittavat aineet sekä tilpehöörit.

Ydinpommiin tarvitaan mahdollisimman raskasta alkuainetta, ja plutonium jos mikään on sellaista; paljon paaaaljon, oikein paaaaljon raskaampaa, kuin lyijy. Plutonium on ehkä liian kaukaa haettua ja kuitenkin joltisenkin epävakaata kamaa ja voi räjähtää käsiin, mutta sen hajoamistuotteet ovat oivaa alkuainetta! 

Tunnetuimmat plutoniumin hajoamistuotteet ovat, kuten tiedämme, neptunium, uranium, saturnium, jupiterium ja marsium. Marsium on jo niin kevyttä ainetta, että sitä ei kannata edes ajatella, mutta tämä uranium on tähän tarkoitukseen oikein sopivaa.


Arvaamaton setä
Aprikos - kuten me tiedemiehet tapaamme niin usein sanoa - uraniumin, eli kotoisemmin uraanin, hankkiminen on tietysti vähän ongelmallista. 


Mutta aivan ensiksi varoituksen sana: Älä yritä varastaa uraania ydinvoimalasta; ydinvoimalaan voi olla valittu talkkariksi arvaamattoman äkkipikainen ja vihainen setä! 


Parasta hankkia uraani vapailta markkinoilta; tietysti silloin täytyy hommata matkalaukullinen rahaa. Mutta jos näin aluksi valmistaisit kuitenkin aivan pienen atomipommin, niin isohko salkullinen kahisevaa riittää. Ei kun uraanilähikauppaan!

Kovin paljon järkeä et pommin tekoon tarvitse, joten jokunen vielä Sinuakin tohelompi poropeukalo valmistaa sellaisen käden käänteessä, kun hankkii seuraavat tarvikkeet ja noudattaa varo-ohjeita:

1) Kolmekymmentä kiloa uraania. (kymmenen kiloa on noin nyrkin kokoinen pallo).



Rumassakin repussa
voi olla hyvät eväät!




2) VAROITUS!!! Jos nämä kolme kymmenen kilon palaa laitetaan samaan reppuun, syntyy ylikriittinen massa ja kaikki voi levähtää käsiin; ja mistäs siten uudet hynät? Parasta ottaa neljä, viisi kaveria mukaan, jokainen jäbä kantaa siis vain viitisen kiloa! Viisi kiloa uraania on alikriittinen massa. Muistaakseni.







Maitopääläri
Lada

3) Seuraavaksi hankitaan sopiva metalliastia, sinkkiämpäri, maitopääläri tai vanha Lada ovat ihan käypäisiä. Ja niitähän on aina nurkissa.
Kelju K. Kojootti ja TNT






4) 50 kg  TNT:tä  (trinitrotolueeni, trotyyli, 2,4,6-trinitrometyylibentseeni, rotuli, C7H5N3O6) - tuota Kelju K. Kojootin Maantiekiitäjän jahtaamisessa suosimaa räjähdettä - tai vastaava määrä 20 %:sta louhintadynamiittia herätepanokseksi.





Muutama paketti
Sinitarraa
5) Muovailuvahaa tai sinitarraa. Muutama paketti.



Räjähtävää tulilankaa
6) 150 m räjähtävää tulilankaa.












Iloisenvärisiä
ilmastointiteippejä
7) Metri, pari aikatulilankaa, 1 kpl tulilankanalli, puntti tulitikkuja ja rulla ilmastointiteippiä - jessusteippiä, kuten me tiedemiehet sitä hauskasti nimitämme - (ilmastointiteipillehän on kotitaloudessa aina käyttöä). Kertakäyttöveitsi, muovinen.








Lupakirja





8) Voimassa oleva lupakirja. Mieluummin oma, ja mieluummin panostajan. Jos satut olemaan ylipanostaja, olet ehdottomasti tähän tehtävään ylikoulutettu, kirjanoppinut, joten unohda koko juttu. Hanki paikalle ihan oikea panostaja.

Ja ei kun pommia kokoamaan!







Sinkkiämpäri


Jos astiana on sinkkiämpäri, on herätepanoksen asettelussa otettava huomioon, että astia aukeaa ylöspäin, tämä asia on syytä huomioida huolella, sillä herätepanoksen voimasta myrkyt saattavat roiskahtaa ämpäristä ylös, näin toivottua ylikriittistä uraanimöykkyä ei ehkä synnykään, ja ketuille menee taas koko homma, kun uraanit roiskuvat ympäri ketoa. Joten jätetään ämpärit suosiolla sikseen.



Seuraavat ohjeet soveltuvat maitopääläreihin eli -tonkkiin ja vanhoihin Ladoihin. Maitotonkka eli siis -pääläri on paras atomipommin kuori; siitä lähtee kumeampi pamaus, kuin ruostuneesta Ladasta. Jos käytät atomipommiastiana maitopääläriä, päälärin kylkeen on syytä kirjoittaa suurin keppikirjaimin, että ATOMIPOMMI, ettet sekota - jos olet varsinkin päijät-hämäläinen, vasitenkin, jos olet kotoisin Asikkalasta - sitä sahtitonkkaan; atomipommi ei ehkä sovellu sahdin kanssa samaan astiaan - atomipommi saattaa aiheuttaa sahtiin oudon sivumaun. Sysmäläisen sahdin maku saattaa siitä jopa petraantua!







Dynamiittia
1) Pehmitä muovailuvaha käsissäsi ja kiinnitä sillä tai sinitarralla TNT tai dynamiitti herätepanokseksi tasaisesti ympäri astian suoria sisäpintoja.




2) Kierrä muovailuvahalla kiinnittäen räjähtävää tulilankaa huolella muutama kierros herätepanoksen lomaan. Jätä loppuosa räjähtävästä tulilangasta tässä vaiheessa vielä kiepille astian viereen.

3) Jaa uraani noin kilon paloihin ja kiinnitä palat, kuten edellä, herätepanoksen päälle. 



Hullunviisiin kiiluvat silmät
Käsiteltyäsi uraania muista pestä kätesi, sillä jos sitä joutuu silmiin, alkavat silmät hullunviisiin kiilua pimeässä. (Voihan olla, että näet näin tyttöjen vaateiden läpi, mutta lienee kuitenkin parasta, ettet leiki asialla, mistä et mitään ymmärrä! Kerron röntgennäöstä jotain ehkä joskus tuonnempana).




Nallipihdit
4) Kiinnitä aikatulilanka nalliin; mutta ei puremalla, koska jos nalli räjähtää suussa, siinä voi lähteä leukaluu löystymään, tai irti vallan - eikä se ole nättiä se sellainen. Käytä nallipihtejä! 



Leikkaa aikatulilangan vapaa pää viistoksi yhdellä viillolla sillä muovisella kertakäyttöveitsellä puista alustaa vasten; näin vältät tulilangan tahattoman syttymisen hankauskipinästä. 


Formula 1


Huom! aikatulilankaa on siis oltava vähintään 1 metri, mieluummin 2 metriä! Tämä siksi, että ehdit poistua atomipommin välittömästä läheisyydestä ja suojautua esim. suuren kiven taa ennen kuin räjähtävä tulilanka syttyy. 

Räjähtävän tulilangan räjähdyksen etenemisnopeus on niin suuri - n. 6.000 m/s, ainaski -, ettei siinä ehdi mukaan edes Michael Schumacher Ferrarin Formula 1:llä! Saati Kimi Räikkönen, tai Heikki Kovalainen.

5) Kiinnitä nalli räjähtävään tulilankaan noin 10 cm sen vapaasta päästä kiertäen useampi kierros jessusteippiä liitokseen.

6) Kiepitä nyt loppuosa räjähtävästä tulilangasta tonkan tai Ladan kahvaan; näin valmis atomipommi on kätevämpi varastoida.

Kuten ehkä olet jo huomannut, perusperiaate on posauttaa monta alikriittistä uraanimurua yhdeksi ylikriittiseksi klöntiksi, ja metalliastia huolehtii, että tavallinen räjähde - TNT tai dynamiitti - paukauttaa uraanin palaset, jossa on aina jonkun verran joutilaita protoneja sinkoilemassa sinne sun tänne, yhteen, jolloin vapaa protoni ihan varmaan törmää johonkin uraaniatomin ytimeen, räjäyttää sen ja vapauttaa sieltä sekä neutronit että protonit. Ja siinä se on: hallitsematon ydinreaktio, atomipommi!

Atomi on periaatteessa pelkkää tyhjää tilaa; enimmäkseen, joten eipä muuten ydin halkea! Täytyy olla varsin runsaasti vapaita protoneja silloin liikenteessä, että halkeaa.

Nyt Sinulla on valmis atomipommi. Mutta kuinka sitä säilytetään? 

Ei, sohvan alla ei ole hyvä paikka, eikä autotallikaan sovi, koska siellä on usein palavia nesteitä. Paitsi, jos olet tehnyt atomipommisi vanhaan Ladaan, silloin puolilämmin autotalli on pommin oikea säilytyspaikka.


Maakellari

Kylmä ulkovarasto ei ole sekään sopiva atomipommin säilytyspaikka, koska muovailuvaha voi sulaa kesäkuumalla. Ja talvella pakkasessa sinitarrakin on kuin kiveä; eipähän siinä mitkään räjähteet pysy paikallaan. 

Sen sijaan maakellari tasalämpöisenä on mainio paikka säilyttää ydinpommia; onhan siellä säilyneet niin perunat kuin porkkanat, kuten myös mummon hillot. 

Vaan eivätpä ole säilyneet vaarin kotiviinit.


Ja mikä olisikaan muu niin mainio perhejuhlan kohokohta, kuin kantaa ihan itse tehty atomipommi keskelle pöytää. Kyllä siinä anopin kälätys hiljenee ja appiukko unohtaa ruveta puukkohippasille! Ja rauhoittaapa se kummasti kiekuvan geelipäisen nuorisojoukonkin!

Ihan vaan muuten - varmuuden vuoksi - en tässä kuitenkaan neuvo, kuinka tulilanka sytytetään, mutta ensi kerrallapa kerron, kuinka naapurin pikkurouva hoonataan!

(Jos olet niin öökäntölli, ettet tiedä, mitä termi "hoonata" tarkoittaa, niin googlaa "hoonata")

                                                                                                                          Ensio Olut

TEE SE ITSE ASFALTIN PAIKKAUS

Kevät tuo näkyviin muutakin kuin koiranpaskaa; reikiä kotipihan asfaltissa!



Liikenteenohjaaja on englanniksi
"Lollipop-lady", eli suomeksi
tikkukaramellitäti
Jokainenhan tietää, kuinka kallista on tilata asfalttifirma reikiä paikkaamaan, eli ‘koputtamaan’, niin kuin me ammattimiehet sanomme, pieni reikä pihan asfalttipäällysteessä. Näissä asfalttifirmojen taksoissa on huimat tyhjätilat, eli ”ilmaa”, kuten maallikot sanovat. Parasta, ja ennen kaikkea edullisinta, on hoitaa homma kotikonstein. Näillä minun ohjeillani teet työn helposti itse! Eikä ole kartelleista pelkoa!


Ennen töihin ryhymistä työmaalle on valittavava liikenteenohjaushenkilö.
Sinkkiämpäri


Työhön tarvitset sinkkiämpärin, muutaman lusikallisen löpöä, eli polttoöljyä - verollinen dieselpolttoainekin käy, mutta polttoöljy olisi se halvempi vaihtoehto - ämpärin ‘löpöämiseen’ ettei valmistamasi asfalttimassa tarttuisi siihen kiinni. Myös uuden asfalttipinnan jyräämiseen - ammattikielellä ‘jungaamiseen’ - kaulin käy tähän työhön paremman puutteessa.

Kaulin on syytä ‘löpötä’, eli kastella polttoöljyllä, muuten se alkaa ‘napittaa’, eli asfaltti-massa tarttuu siihen kiinni, eikä uuden päällysteen pinnasta tule näin ollen tasaista; siitä lähtee ikään kuin pieniä bitumin ja hienoimman runkoaineen seoksen - ammattikielellä mastiksin - nappeja kaulimen mukaan, tästä tulee asfalttimiesten kielen ilmaisu ‘junga napittaa’.

 Löpöä saat kätevimmin oman dieselkäyttöisen autosi polttoainetankista, jos, kuten olettaa saattaa, käytät autosi polttoaineena varsinaista dieselpolttoainetta huimasti edullisempaa polttoöljyä. Jos Sinulla ei ole dieselautoa, on Sinun hankittava sellainen, koska noin pientä määrää löpöä ei voi ostaa. Tietenkin, koska naapurillasi on diesel-mersu, voit pyytää häneltä paria desiä lahjaksi hyvään tarkoitukseen. Lisäksi tarvitset jonkunlaisen kuumuutta kestävän lastan - esimerkiksi hopeinen kakkulapio on vallan oiva kalu. Kaulin ja kakkulapio löytynevät hyvin varustetusta keittiöstäsi.

TOK-nauhaa
Lisäksi tarvitset puolen kilon pätkän bitumisaumanauhaa, eli ammattikielellä ‘Tok-nauhaa’. Tok-nauhaa saa rautakaupasta. Tok-nauha on kumibitumia, joten tätä käyttäen saat kumiasfalttia. Kumiasfaltti on erittäin suositeltava päällyste esim. saunan rappusten eteen; kun päällyste on kumiasfalttia, kädestä luiskahtava saunaolutpullo pomppaa ehjänä takaisin käteen ja näin säästytään sekä sirpaleilta että pahalta mieleltä.

Vaihtoehtoisesti voit käyttää säkkitavarana myytävää kattopikeä - myydään mm. nimikkeellä ‘Pikipoika’ -, tätä käyttämällä syntyy aitoa jyräasfalttia eli asfalttibetonia. Vielä ämpärillinen - n. kahdeksan litraa, eli n. 13 kg - murskesoraa tai kalliomursketta # 0 - 8, tai # 0 - 12 mm - nämä raekoot on paikkaustyössä suositeltavimmat – näitä kiviaineksia saa ostaa sora-firmoilta itse noutamalla n. 50 c/ämpäri  –  ¼ kg kalkkia, eli ammattikielellä ‘filleriä’  –  sitä saa rautakaupasta  –   uuni, hella, kattila ja niin tarpeet ovatkin jo koossa. Ja sitten ei kun toimeen!

Levitä murske tasaiseksi kerrokseksi uunipellille ja laita +180 asteiseen uuniin. Lämpötila ei saa nousta tätä korkeammaksi, koska ylikuumentaessa kiviaineksen kidevesi alkaa haihtua, ja tämä taas heikentää kiviaineksen kulutuskestävyyttä eli sen ‘losari nousee’, niin kuin me vanhat ammattimiehet sanomme.

Kiviaineksen kulutuskestävyys on päällystemassassa tärkeimpiä ominaisuuksia, koska juuri kivi on se asfaltin ainesosa, joka ottaa mm. nastarenkaiden kulutuskuorman vastaan; bitumin ja kalkkifillerin muodostama seos, ’bitumimastiksi’, vain liimaa kivet toisiinsa kiinni.

Kun murske alkaa olla kuumaa ja kuivaa on aika sulattaa bituminauha tai ½ kg kattopikeä helalla kattilassa; muista, että bitumin leimahduslämpötila on noin +250 OC, joten ole varovainen. 


Jos bitumi kaikesta huolimatta syttyy palamaan, on palo sammutettava tukahduttamalla!



Huom! ÄLÄ YRITÄ SAMMUTTAA PALAVAA PIKEÄ VEDELLÄ!


Bitumin sulaessa on hyvä löpötä sinkkiämpäri ja kaulin valmiiksi; tämä tapahtuu kätevimmin pullasudilla sivelemällä.

Nyt seuraa varsinainen asfalttimassan valmistus, ja se jos mikä on helppoa. Helppoa, kuin heinänteko!

Sekoita kuuma murske, kalkki ja sula bitumi keskenään sinkkiämpärissä; sekoittaminen käy kätevästi tukevalla löpötyllä puukauhalla, sellainenhan löytyy toki joka taloudesta. Muoviset työvälineet, kuten muovinen soppakauha, sulavat kuumassa asfalttimassassa, joten suosi puisia ja metallisia työkaluja.

Ennen asfalttimassan valmistusta on paikattava kohta syytä valmistella huolella. Siisti rei'än reunat irrottamalla rautakangella hakaten rikkoutunut päällyste pois reiän reunoilta ja tasaa reiän pohja murskesoralla tai kalliomurskeella niin, että asfalttikerroksen vahvuudeksi tulee 4 cm (= 100 kg/m2); tarvittavan pohjamurskeen saat kerättyä lähikatujen reunoilta iltahämärissä.

Poista niin paikattavasta kohdasta kuin murskeestakin huolella kaikki voikukanjuuret; voikukanperskeleet kun kasvavat asfaltinkin läpi. Tiivistä paikan pohja huolella, esim. hyppimällä tasajalkaa.

Ja sitten päällystystöihin.

Aivan ensiksi, ennen kuin ryhdyt varsinaiseen asfaltin levitystyöhön, riisu paita pois; koskas olet nähnyt oikean asfalttimiehen paitapäällä töitä tekevän?

Levitä valmistamasi asfalttimassa esim. kakkulapiolla kuumana paikattavaan kohteeseen tasoita esim. rautaharavan selkäpuolella - eli ’kolaa’ - tasaiseksi, jätä jyräysvaraksi muutama milli ja jyrää pinta huolella kaulimella tiiviiksi aloittaen saumoilta, näin paikka pysyy jyrättäessä paikoillaan. Sopiva tiiveys on saavutettu, kun jyrättäessä valmiin päällysteen pintaan alkaa nousta sormenpään kokoisia pikiläiskiä.

Nyt on turhat tyhjätilat saatu pois päällysteestä ja Sinulla on taas siisti piha.

Jos kuitenkin käy niin, että yksi ämpärillinen ei riitäkään, tee paikkaan pystysuora työsauma ja piipahda keittiössä kiehauttamassa toinen ämpärillinen.

Puhdista työkalut työn jälkeen löpöllä tai apteekista ja hyvin varustetuista maalikaupoista saatavalla metyleenikloridilla.

Kunnollinen paikka tulee luonnollisesti vielä viimeistellä hiekoittamalla paikan saumat; jäljestäänhän mestari tunnetaan. Hiekoitus tehdään bitumiemulsiolla; sitä saa ostaa rautakaupoista parinkymmenen litran astioissa. Laita uunipellillinen murskesoraa tai muuraushiekkaa uuniin kuivumaan, kun lähdet ostamaan bitumiemulsiota.

Kun murske on kuivunut, ota kaapista metallinen siivilä, eli tusla ja kaada murske pelliltä sen läpi sinkkiämpäriin; näin saat seulotuksi kivituhkaa. Muuraushiekkaa ei tarvitse seuloa, kuivattaa vain.

Nyt valutat emulsiota uuden ja vanhan päällysteen saumakohtaan, mutta ei ylen määrin holvaten; vain sen verran, että sitä on saumakohdassa ja vähän sekä vanhan että uuden päällysteen puolella.

Tässä vaiheessa bitumiemulsio on väriltään harmaan ruskeaa. Nytten karistelet kuivan, kuuman murskeen tai muuraushiekan emulsion päälle ja harjaat - luonnonharjaksinen jokaisesta kodista löytyvä lattiaharja on tässä työssä parempi, kuin muoviharjaksinen katuharja, kas muoviharjas sulaa kuumassa - murskeen peittämään juuri levittämäsi bitumiemulsion ja samalla harjaat isot kivet pois, jolloin murskeen hienoaines ja bitumi muodostavat paikan reunaan vesitiiviin sauman. Nyt emulsion väri muuttuu kuuman murskeen vaikutuksesta mustaksi, eli ‘emu murtuu’, kuteen me ammattikielellä sanomme, ja paikka on viimeistelty.

Paikkaustyön päätyttyä on maltettava odottaa asfaltin jäähtymistä kädenlämpöiseksi ennen liikenteen päästämistä uudelle pinnalle. Jos paikka ei ole vielä riittävästi jäähtynyt, kun autoliikenne pääsee jyräämään se yli, siihen jää autonrenkaista ajourat, eli asfaltti, kuten me asfalttimiehet sanomme, deformoituu, eikä näitä uria ole helppo korjata. Siis nyt liikenteenohjaaja töihin ja ohjaamaan liikenne kierämään paikan ohi kunnes asfaltti on jäähtynyt. Maltti on siis valttia!

Komeavartaloinen kotkalainen 
asfalttimies
Kun olet paikannut kaikki reiät omalla asfalttipihallasi, ja intoa yhä riittää, voit siirtyä paikkaamaan kaupungin katuja aloittaen luonnollisesti kotikulmiltasi. Ja jos oikein tahdot rikastua, voit ryhtyä jopa asfalttiurakoitsijaksi!

Ja eipä aikaakaan, kun alkavat naapuruston rouvat ja neitokaiset jo nähdä kiihkeitä päiväunia ruskettuneesta ja lihaksikkaasta, komeasta asfalttimiehenvartalostasi!







Ensi kerralla ehkä kerron, kuinka talouspaperirullan kartonkihylsystä ja kärpäsmyrkkypurkista näperretään kätevä jokapojan kertasinko. Tai sitten kerron jotain muuta.

Ensio Olut

TOIVO PEKKASEN VAAHTERA

Kotkan Asunnot Oy on Ensio Oluen ja monen muun nykyinen vuokranantaja, mutta tuskin minkään muun talon pihavarastosta on tehty isännöinnin toimesta kolmen talon kaatopaikka. Vuokranantajalta tuli ilmoitus, koska tulipalotarkastaja oli esittänyt ultimaatumin, että jäteastiat täytyy pitää lukitussa jätekatoksessa, ”Korkeavuorenkatu 14:n ja Pohjoispuistokatu 2:n jätteet tulee viedä Pohjoispuistokatu 4:n pihalla olevaan jätekatokseen.”

Mutta kun Pohjoispuistokatu 4:n pihalla ei olekaan jätekatosta, niin isännöinti päätti, että jäteastiat siitä pihavajaan vaan, ja näinhän se kivasti hoituu!

Vaan kun ei hoidu. Nyt neljän asunnon jäteastioihin pitäisi mahtua kuudentoista asunnon, sekä vielä Sotekin jätteet, ja tilaan, josta jätehuolto edes ei saa jo ensimmäisen viikon jälkeen ylikukkuvia roskiksia ulos. Nyt ilman kunnon ilmanvaihtoa oleva pihavaja haisee jo kuin kaatopaikka!

Eikä kuulemma tule rottia, vaikka kevyen pihavajan seinien alaosa on avoinna, kun ennenkään ole tullut. Ei ole kukaan ennenkään sytyttänyt meidän roskiksiakaan; että huono selitys.

Tässä pihassa on Toivo Pekkasen, nuoren kirjailijanalun - tulevan akateemikon - vaahtera, joka haarassa istuskellen nuori Toivo unelmoi, ja jonka Kotkansaaren uusi kaava uhkaa tuhota! Toivo Pekkanen vietti lapsuutensa ja kukkeimman nuoruutensa Pohjoispuistokatu 2:n keskimmäisessä rapussa.


Naapuritalon Marjatta
Tässä on kuva siveästä nuoresta naapuritalon, Pohjoispuistokatu 4:n Marjatta-neidosta, jonka lämmöstä Toivo vällynsä alla puolestaan illoin unelmoi.


Tämän Pohjoispuistokatu 2:n ja 4:n rajalla olevan pihavaahteran kupeessa Marjatta teinipojalle toukokuussa vasta 14-vuotiaana vuonna 1916 syleilyllä saunan jälkeen pussaamalla suurimman onnen toi. Ja voi ei että! (Nuoren Toivo Pekkanen kuvaa en tähän voinut laittaa, koska Toivo pyörtyi onnesta ja makasi tuolloin kanttuvei puun juurella.) Voi tuota nuorta onnea!


Kohta pian sen jälkeen Vladimir Lenin tietävästi nojaisi vasemmalla kädellään tuohon samaiseen puuhun eräänä hämyisenä iltana liikaa pirtua juotuaan ja miettiessään, että mitenhän vitussa se nyt tästä, kun oikein käyn… no loput tiedämmekin, koska tuon vasenkätisen ukon kuva pylvästelee yhä tuossa meidän Pohjoispuistossamme. 
Leninin irtokäsi

Toinen, tosin jo vihertynyt käsi, on tuolla alempana, lähempänä Korkeavuorenkatua. Eikö sitä ukonkuvastusta voisi jo kuskata unhon yöhön; eihän se kuulunut Toivo Pekkasen lapsuuden maisemaan!


Ja nyt tuo Kotkan merkittävä, vanhin ja suurin vaahtera uhrataan grynderin ostaman tontin rasitetien alttarille?


Toivo Pekkasen vaahtera
Ei, ei ja ei; tuo vaahterahan kotkalaisille on lähes pyhä!
 
Ja kun kaavoittaja on vielä viemässä meitä vintin portaat; kotkalaisethan ovat iän ja ajan säilyttäneet leipää vinillä. Mitä sitten syödään, kun vinninportaita ei enää ole?


”Agronom!”, kuten jo nuo muinaiset viisaat kultivoituneet vapaat antiikin filosofit tapasivat niin usein huudahtaa, olisihan täytynyt konsulttina toimineen suunnittelija käydä edes paikanpäällä katsomassa, että ei se ihan tuosta noin vaan käy; täytyyhän tuo talojen korkeusero, hitto vieköön, jo heurekata! lausuihan ammottavia noina aikoina näin jo ukko Arkhimedes!


Kirjoittajan jälkeenpäin - vuonna 2015 - tekemä huomautus:
"Toivo Pekkasen vaahtera" oli alkanut vaarallisesti lahonta siitä haarasta, jossa Toivo Pekkanen tapasi Ensio Oluen mukaan istuksia, ja puu täytyi kaataa. Tilalle on istutettu uusi vaahtera eikä rasitetietä onneksi rakennettu ja vintinportaatkin näin säästyivät.                                                                                                               Ensio Olut

JUKKA JA RAVINTOLALAEVA

   Tämä otsikko yrittää viitata Albert Uderzon ja René Goscinnyn sarjakuvaseikkailun savonnukseen ”Asterix ja Orjalaeva”. Mikään muu ei sitten siihen edes yritä viitata.

Rellu
   Kyllähän yksi tarjoilukanootti nyt Merikaupungin Kantasatamaan mahtuu; kelluihan siellä raintolalaiva Rellukin, ja hyvin kelluikin, vaikka sen pohjaan oli jäänyt telakalla Virossa asentamatta sinkki-kupari – sähköpari. Ja pohja meinasi mennä vallan puhki.

   Kotka ei todellekaan ole yrittäjäystävällinen kaupunki. Ensio Olutkin on täällä monesti yrittänyt, mutta jäänyt lähes järjestään paitsi. Vaan yrittänyttä kun ei niin vain laiteta!

   Tämä Jukka Mustosen uuden ravintolalaivan nimeksi tulee tietenkin laittaa ”Jonne”. Ai miksikö? No kun Ensio Olut reilut kymmenen vuotta sitten muutti Kotkaan ja luuhasi vielä silloin tällöin ravintoloissa, niin kuuli usein suunnilleen seuraavaa: ”Lähdettäis ny vaan Jonneen, mentäis ny jo Jonneen, eihän täällä oo enää kettään”.

   Vaan minne nämä ihmispolot olisivat voineet mennä, kun paikkaa nimeltä ”Jonne” ei  Kotkasta löydy!

Nyt olisi jo aika korjata tilanne!

    Eräs aiempi Hovipubin ravintoloitsija kun oli perustamassa Turvalan neuvolan viereen keskikaljabaaria, niin Ension nimiehdotus oli iskevä ”Turvalan Neuvolan Baari”. Mutta eihän Veppi Enskaa uskonut, vaan laittoi nimeksi ”Joku punainen urospuolinen nauta, jolta on pallit viety”.

   Olkoonkin, että eräs viranhaltija yritti kerran Meripäivillä kansalaisaloitteellisuutta osoittaen laajentaa tarjoilu-aluetta, niin sellainen ei saa vaikuttaa demokraattiseen päätöksentekoon. Olisi tietenkin Jukka Mustosen ollut viisasta jo ennen ravintolalaivan rakentamista varmistaa laituripaikka.
Uuraan satamaa, etualalla tihtaali

   Eikä tietenkään tätä alusta voi ankkuroida möljään ihan mitenkuten sattuu, mutta siihenkin on pätevä ratkaisu: Katariinanniemessä on pohjassa öljysataman ajoilta tukevat tihtaalit, jotka kyllä pitävät paatin kuin paatin tukevasti paikoillaan. Jos vaikka tsunami iskisi, niin kyllä pysyy!




Kotkan kantasatama


     Kantasatamaan alus on vaan omin ankkurein ankkuroitava kunnolla.



   ”Adidas!”, kuten muinoin jo ammottavina aikoina antiikin viisaat filosofit tapasivat niin usein huudahtaa, Ensio Olutkin saattaa piipahtaa silloin tällöin ”Jonnen” kannella oluella. Jos vaan kalja on kylmää, eikä ole Lapin Kultaa.
          
                                       
                                                                                                          Ensio Olut

TÄMÄNKIN VOIT TEHDÄ IHAN ITSE: JOKA KODIN SÄHKÖTYÖT

On aivan puppua, ettetkö muka sähköjä itse pystyisi "kytkemään", niin kuin me ammattikielellä sanomme. 

Sähkömiehet saavat kohtuuttoman suurta palkkaa esittämällä yksinkertaiset asiat monimutkaisina. nörtitkin osaavat sen! 

Kun olet tutustunut kotivakuutuksen ja palovakuutuksen pienellä painettuun osaan, niin ei kun johtoja kuorimaan. Ja sähkömiehellähän on aina johto käsissään, kuten me ammattimiehet hupaisasti tapaamme sanoa.



Sähköhän, kuten kaikki tiedämme, tulee alun perin ulkoseinästä, jonne sitä tulee nykyään maasta maakaapeleista; aiempina, alkeellisimpina ammottavina aikoina sähkö tuli sähkölangoista.


Sulaketaulu
Sitten sähkö saapuu ulkoa seinän läpi sulaketauluun, tai oikeammin ‘jakotauluun’, kuten me ammattimiehet sanomme. Jakotaulu ei ole se taulu, jota pidetään seinällä, koska tuttu ‘taiteilija’ on jakanut niitä kaikille tutuilleen. Jakotaulusta ei jaeta edes mitään; sieltä vaan ohjataan sähköä ulkoseinästä sisäseiniin. 





Seinäkytkin
Nyt monet tietysti sanovat, että tulee sitä sähköä katostakin; onhan kattolamppujakin. Tietysti kattolamppuja on, mutta sähkö tulee niihin seinässä olevan katkaisijan, eli oikeammin seinäkytkimen kautta, joten sekin sähkö on peräisin seinästä!


Tässä vaiheessa voin triviaalitietona kertoa, että sähkö kulkee plussasta miinukseen, vaikka elektronit, jota sähkö suurimmalta osaltaan on, kulkeekin ihan toiseen suuntaan. Mutta haittaako tuo. Vaihtovirta puolestaan, kuten nimikin sanoo, kulkee mihin suuntaan milloinkin, eli sähkön suunta vaihtelee.







Pistorasia ja pistotuppa eli
"töpseli"
Yleisemmin sähköä otetaan seinästä ulos pistorasian kautta. Pistorasia on se paikka seinässä, joka näyttää sialta, joka on tuhma setä muurannut seinän sisään niin, että vain kärsä on jäänyt näkyviin; eli oikeastaan voisimmekin sanoa hauskasti: ”sähkö tulee sian kärsästä". Heh, heh. Vitsi,vitsi.




Sähköä mitataan eri tavoin: on kilowattia, kilowattituntia, ampeerituntia, kilovolttiampeeria, ja jopa kilovaria. Kilovari on ikävää loissähköä, jota syntyy vain muuntamoilla. 


Pylväsmuuntamo
Kilovarien pääsy käsittelemättömänä koteihin on estetty sellaisin sähköpylväisiin asetetuin automaattilaukaisimin, ‘erottimin’, kuten me ammattimiehet sanomme. ‘Erottimet’ laukeavat, kun kilovareja, eli sitä inhottavaa loissähköä, pyrkii liikaa muuntamolta pylvääseen. ‘Erotin’ on ikään kuin eräänlainen sähköseula, jossa on kolme veistä. Näistä kilovareista osa sittten tippuu näiden pylväiden juurille siellä ja edistävät huimasti nokkosten sekä horsmien kasvua. Noista kasveista voi tehdä muuten ravitsevaa salaattia.

Näillä veitsillä kilovarit pätkitään samanlaisiin, noin viiteenkymmeneen hertsin pätkiin kuin muukin sähkö. Näin sähköyhtiö saa ovelasti piilotettua loissähkön sähkölaskuun oikean sähkön joukkoon.

Jos sähköt ovat joskus poikki, niin ‘erotin’ juuri silloin pätkii ylimääräisiä kilovareja samanmittaisiksi kilowattien kanssa.

Voltti on, sen lisäksi, että se on voimistelutermi, myös sähköjännitteen yksikkö. Tavallinen seinäsähkö on nykyään 240, jopa 250 volttista.

Sähköä itsessään on monenlaista; on tasavirtaa, vaihtovirtaa, sitä valovirtaa, voimavirtaa, eli kolmivaihevirtaa.


Myös sähköjohtimien värit vaihtelevat: ruskeasta, mustasta, ja joskus jopa punaisesta tulee sähköä, mutta sinen on aina täysi nolla, ja ammattikielellä ‘kevi’, eli se keltavihreäraidallinen johto, ’kevi’, on aina, siis aina maajohto. Se ’kevi’ johtaa ylimääräisen sähkön ja ne kilovarit, jotka ovat päässet jollain kumman konstilla kokonaisina ohi ‘erottimien’ terävien veitsien, maahan. Madot pysyvät näin pakkasellakin sulina. No tämä biologiasta, ja takaisin asiaan.


Tämän täytyy olla
pääkytkin. Tässä

kytkin on on-
asennossa
Vaihtovirta on sitä, jonka kanssa kodeissa useimmin joudutaan tekemisiin. Nimi ‘vaihtovirta’ johtuu siitä, kun virtaa tulee milloin oikeanpuoleisesta pistorasian reiästä, milloin vasemmanpuoleisesta. Me ammattimiehetkään emme osaa aavistaa, kummasta reiästä milloinkin sähkö saapuu; näin onkin parasta ryhdyttäessä sähkötöihin sulkea yhteys ulkoseinän ja sisäseinän väliltä käyttämällä ‘jakotaulussa’ olevaa ‘pääkytkintä’. ‘Pääkytkin’ on se katkaisija, jossa on sekä ‘on’ että ‘off’.

Siis kytkin asentoon ‘off’. Jos ‘jakotaulu’ on meidän ammattimiesten asentama, ‘off-asento’ on alhaalla. Samoin kuin kattolamppujen katkaisimissa. Muista tämä! Offi on päällä, kun kytkinvipu on ala-asennossa.

Ja sitten varsinaiseen asiaan. Löpinät sikseen!

Talvella, varsinkin, tulee mieleen käyttää auton lohkolämmitintä. Lohkolämmittimen johdon töpseliä, tai ammattimaisemmin ‘pistotulppaa’, ei kuitenkaan tule kytkeä mihin pistorasiaan tahansa; pistorasian tulee olla suojamaadoitettu, ja näitähän löytyy keittiöstä. Jos mieleen juolahtaa käyttää myös auton sisätilan lämmitintä, niin normaalit kymmenamppeeriset sulakkeet, eli ‘päreet’, kuten me ammattilaiset niitä veikeästi nimitämme, vaikka ne oikeasti ovatkin ‘varokkeita’, palavat.


Sulake, eli
- niin kuin me
ammattimiehet
sanomme - "päre"


"Varokkeet", eli "päreet", ovatkin sähköverkon heikoin kohta. Ne heikot kymmenamppeeriset ‘päreet’ tulisikin vaihtaa kuusitoista-ampperisiin, ja vielä ‘hitaisiin’ sellaisiin. Tämä on kuitenkin sen verran hankalaa, että en suosittele moiseen ryhtymistä, koska toimenpide pitäisi sisällään myös sulakepohjien vaihtamisen, eikä sulakepohjia yleensä löydy ihan jokaisesta kotitaloudesta. Harvoin, tuskin koskaan niitä on naapurillakaan.

Mutta eipä hätää, asia hoituu, yllätys, yllätys, kolmen tuuman naulalla, vasaralla ja hohtimilla!

Ruuvaa palanut sulake irti, aseta se tukevalle alustalle, esimerkiksi ruokapöydälle, kapea puoli alaspäin ja lyö naula napakalla vasaraniskulla sulakkeen ‘silmän’ läpi niin, että se läpäisee samalla sulakkeen kapeammassa päässä olevan metallilevyn. Sitten irrotat sulakkeen ruokapöydästä, vedät hohtimilla naulan sulakkeen sisään ja katkaiset ylimääräisen osan naulasta samaisilla hohtimilla sulakkeen alapäästä pois. Näin Sinulla on ‘varoke’, joka kestää lähes mitä tahansa. On suotavaa tehdä sama temppu muillekin sulakkeille, koska olet päässyt jo hyvään vauhtiin.

Nyt sähköä riittää vaikkapa hitsaustöihin! Tulipalotapauksissa poista kuitenkin tämä naulalla varustettu varoke ennen palokunnan saapumista.


Hitsauskone, käytetty




Sitten vähän vaativampiin sähkötöihin; rohkeasti vaan.
Jos olet jostain löytänyt oikean kolmivaihesähkömoottorin, tai ‘oikosulkumoottorin’ niin kuin niitä kuuluu ammattikielellä nimittää, niin Sinun täytyy saada tietysti sitä maankuulua voimavirtaa, eli ‘kolmivaihevirtaa’. Voimavirtaa löytyy sähkölieden takaa, ja saunan sähkökiukaan lähettyviltäkin sitä löytyy.

Voimavirtakin tulee seinästä. Voimavirran erottaa kotitaloudessa tavallisesta sähköstä siitä, että sen töpseli ei irtoa pistorasiastaan ilman meisseliä, eli ‘ruuvitalttaa’, kuten me tätä työkalua nimitämme. Tätä kytkentätapaa me ammattilaiset kutsumme, jostain käsittämättömästä syystä ‘puolikiinteäksi’. Siispä meisseli kouraan ja töihin.

Ulkokäytössä on toki pistorasia / pistotulppa - systeemi, mutta sitä ei tule käyttää tuvassa!
16 A pistotulppa


16 A pistorasia










Kun olet saanut ‘puolikiinteän’ pistorasian kannen auki, tulet huomaamaan, että siellä on viisi, tai oikeastaan kymmenen johtoa, ja melkein kaikki erivärisiä, kummallisten ruuvien alla.


Puolikiinteä pistorasia
Kuori nyt sähkömoottorisi johtojen päistä eristettä pois noin kahden settimetrin matkalta ja avaa pistorasian ruuvit sitten yksi kerrallaan. Laita aina samavärinen johto avaamasi ruuvin alle ja ruuvaa ruuvi takaisin kiinni. 

Jos sähkömoottorissasi ei ole viittä johdinta, eli se ‘kevi’ puuttuu, ei se haittaa, koska kilovarit eivät enää ole uhkana. Muista vaan, että sininen on tällöin maajohto, jos siitä johtaa piuha moottorin runkoon (tämä on syytä varmistaa vastusmittarilla - kuva alemempana -: jos mittari ei reagoi juuri mitenkään, se on silloin maajohto, eli maa, kuten me ammattimiehet tapaamme sanoa) mustat ja ruskea, sekä madollinen punainen piuha ovat ‘vaiheita’, eli niissä kulkee sähkö, se ‘vaihtovirta’, herra ties, milloin mihinkin suuntaan ja, kuten sanottua, missä piuhassa milloinkin.

Liikaa ei voi korostaa sitä, että olipa maajohdin sitten väriltään keltavihreäraidallinen tai sininen, sen tulee aina olla hieman pitempi kuin muut johtimet, jotta se jää viimeisenä kiinni, kun kuitenkin joskus joku riuhtaisee johdodsta.

Suojaa ‘puolikiinteä’ pistorasia, koska et saa sen kantta enää kiinni, teippaamalla kaupan muovikassi sen ympärille; varsinkin, jos olet tehnyt kytkennän saunan kiukaan pistorasiaan, sillä kosteus on sähkön pahin vihollinen. Nyt kun käännät sulaketaulusta pääkytkimen asentoon ‘on’, niin sähkömoottorisi pyörii, mutta väärin päin. Ei huolta, helposti niin moottorin, kuin sähkökiukaankin pyörimissuunnan voi kääntää.

Sähkömoottoriin voimavirta menee sen päällä olevan pienen kannen alta. Avaa kansi. Ennen tätä toimenpidettä käännä pääkytkin taas, ihan vaan, vaikka varmuuden maksimoimiseksi, asentoon ‘off’. Sormella voi sitten varovasti koittaa, onko sähkö jo varmasti pois päältä. Sen kyllä huomaa, jos ei ole.

Tämän avaamasi kannen alla on niiden johtojen, jotka juuri kytkit ‘puolikiinteään’ pistorasiaan, toiset päät, ja vieläpä samanvärisinä, kuin sielläkin päässä, eli johdot on merkitty väreillä! Nyt pelataan vain mustilla ja ruskeilla johtimilla. Eikä niistäkään, yllätys, yllätys, kuin kahdella. Vaihda nyt esimerkiksi ruskea ja toinen musta keskenään; yhtä hyvin voit vaihtaa kahden mustan keskinäisen sijainnin, ei sillä niin väliä, mutta minä itse suosin musta-ruskea -vaihtoehtoa. Ruuvaa johtimen paikoilleen. Nyt jos moottori pyörii yhä väärin päin, et ole vaihtanutkaan johtimien paikkoja, vaan olet ruuvannut ne takaisin samoille paikoille.

Edellä esitetyn töyövaiheen voi välttää kätevästi näin: Juuri kun olet ruuvaamassa viimeistä virtajohtoa puolikinteän pistorasian päässä paikoilleen, et laitakaan sitä johtoa kiinni siihen paikkaan, vaan ruuvaat viereisen johdon irti ja vaihdat näiden kahden johtimen paikkaa aivan viime hetkellä. Ja kas, moottori pyörii heti oikein päin!

Kun olet saanut kannen takaisin kiinni ja käynyt kääntämässä virrat taas päälle, niin, hupsista heijaa, moottori pyörii oikein päin. Tätä johtojen vaihtoa ei siis pidä tehdä pistorasiapäässä niin, että siinä puolikiinteässä pistorasiassa jo valmiiksi olevat johdot vaihtavat paikkaansa, koska silloin voi käydä, että kiuas / liesi lähtee pyörimään väärin päin!

Tosin moottorisi pyörii, vaikkakin nyt oikein päin, aina, kun sähköt ovat päällä. Siispä asialle on tehtävä jotain. Ei kun reippaasti sähköliikkeeseen tai hyvin varustettuun rautakauppaan.

Kaupan myyjälle sitten reippaasti ilmoitat haluavasi kaksi koiras-naaras -paria kuusitoista, tai vaihtoehtoisesti, jos haluat käyttää sähkömoottoriasi raskaanpiin töihin, kolmekymmentäkaksiampperista kolmivaihepistokkeita. Ammattimaisen vaikutelman teet sanomalla:
"Toinen naaras pitäisi olla sellaista seinään ruuvattavaa mallia."

Muista, että pistotulppien ja -rasioden tulee olla samaa paria, eli joko 16 A, tai 32 A
Halkosirkkeli


Osta samalla myös muutama kymmenen metriä viisi kertaa kolme ja puoli neliöistä kumikaapelia; varsinkin, jos haluat käyttää sähkömoottoriasi esimerkiksi halkosirkkelin voimanlähteenä. Halkojen pätkiminen olohuoneessa on hieman epäkäytännöllistä, mutta ulkosalla se sujuu.


Samalla voit korostaa ostoksilla ollessasi sähkömiesmäisyyttäsi pyytämällä myyjää hakemaan hyllystä ‘abikopipihdit’, sellaisia me ammattimiehet käytämme. Me kutsumme niitä pihtejä hupaisasti "apikopipihdeiksi".

Tässä vaiheessa on hyvä huomauttaa rautakaupan myyjälle rennosti:
"Kun mun vanhat apikopipipihdit on jo niin tylsät, että on pakko ostaa jo uudet, muuten urakka kusee. Ja samantien, jos vielä saisin pakkausen sähkökynän mustepaturunoita, jos löytyy, kun juuri eilen laitoin sähkökynääni viimeisen patruunan."

(Aikuisten oikeesti, sähkökynällä ei kirjoiteta, vaan takistetaan, onko pistorasia jännitteellinen työtämällä sähkökynän meisselipää pistorasiaan ja laittamalla sormi varren päässä olevan renkaan päälle. Jos sähkökynän varteen syttyy valo, on rasiassa jännite.)
Sähkökynä


Abikopihdit
Hankkimistasi tarvikkeista, paitsi ‘apikopipihdeistä’ja sähkökynän mustepatruunoista, sitten näppäräst teet ‘jatkoroikan’, tämäkin on ammattikieltä, ja asennat seinäpistorasian.

Muista, että naaras, eli se puolisko, jossa on reiät - koiraassa on puolestaan niihin reikiin sopivat tapit - tulee siihen päähän, josta sähkö tulee, siis seinän puolelle!


Jatkoroikka
Edelliset ohjeet ovat yhä voimassa, eli ruskeat ja mustat johtimet ovat virtajohtimia, keltavireänkirjava on maa, ja maassa on maan merkki, virtajohtimien paikoilla on kirjaimet, monesti vielä numero kirjaimen perässä. Sininen on 0, eli nolla. Muistisääntönä on hyvä pitää: ”‘kevin’ tappi on se paksuin”. Tai sinne päin; kokeilemalla senkin oppii.








Vedonpoistaja
yksinkertaisimmillaan



Pistotulpissa, eikä muissakaan sähkölaitteissa yleensä ole minkäänlaisia "ylimääräisiä" osia, kaikilla on käyttötarkoituksensa, myös vedonpoistajalla -  johtimen ulkokuoreen kiristettvä vedonpoistaja löytyy aina kaikista sähkövehkeistä, ja on tarpeellinen, joten älä heitä siitä mitään pois!










Digitaalinen vastusmittari

Omega = Ohmi = vastus
Jatkoroikan johdotus on syytä tarkistaa ennen käyttöönottoa. Tämä käy vastusmittarilla. Vasusmittareitakin myydään mm. rautakaupoissa.

Vastuksen yksikkö on ohmi ja sen merkki on omega. Aseta mittarin valitsin asentoon "omega", kiinnitä mittarin hauenleuka vuorollaan roikan koiraspään kuhunkin napaan, ja paina toisen mittarijohdon pää vastaavasti siihen reikään naaraspäässä, jonka pitäisi olla / luulet olevan kytketty vastaavaan tappiin. Jos mittari näyttää lukemaa, olet osunut oikein. Jos mitään ei tapahdu, kokeile jotain toista reikää.

Jos vastusmittarista alkaa nousta savua, et ole irroittanut roikan toista päätä seinäpistorasiasta.



Sähköasentajan liivi

Sitten vaan sirklailemaan. Muut sähkötyöt ovatkin sitten iisejä, kun sormiakin on nyt vähemmän tiellä.

Nyt vaan ostamaan sähkövaateliikkeestä sähköasentajan - eli, kuten me ammattimiehet sanomme "sähkärin" -  liivejä. Vaikka niissä on taskut ulkopuolella, niitä me ammattimiehet kuitenkin käytämme!

Jos kuitenkin käy niin, että saa sähköiskun ja kuolet, niin älä ala syyttää tapahtuneesta Enso Olutta; itsehän rupesit sellaisiin hommiin, joita saa tehdä vain ammattitaitoinen sähkomies!

Ja vielä, ammattimiehen erottaa wanna-be-sähkömiehestä siitä, että oikea sähkömies ei luule sanan 'jakorasia' kuuluvan vain anatomian - ja eritoten gynekologian - termistöön.



Ja kuten me ammattimiehet tapaamme niin usein sanoa - se sopii hyvin tämän lyhyen oppikurssin loppusanoiksi - savun hälvettyä tarkatamme kytkennät.


Ensi kerralla saatan kertoa, kuinka rakennat aivan tavallisesta pitkävartisesta lattiaharjasta ja Ladan takapään kierrejousesta mummolle ja papalle turvallisen ja kätevän kengurukepin.  
                                                                                                                             Ensio Olut