KÄVELYSÄHKÖSENIORISKOOTTERI

 

Pari kesää takaperin Karhulan sairaalassa lääkäri määräsi minulle kulkemislääkkeeksi rollaattorin, no sen haki Kotkan apuvälinelainaamosta invataksin kuski kuskatessaan minua sairaalasta kotiin. Sitten täällä Meidänkylän Meillä hyppäsi vanhusten ensivasteenhoitaja, fysioterapeutti ja sitten vielä Kymsoten nätti insinöörityttö varmentamassa, ja että sellaisen pystyy helposti rakentamaan, koska tarvitsen rollaattoriluiskan neljän askelman ulkoportaisiin, jotta pääsen käppäilemään rollaattorin avustuksella autolleni. Jokainen kävijä sanoi, että tarpeen minulle sellainen luiska on, ja puoltaa sen rakentamista. Vielä Kymsote vaati käymään minut Kotkansaaren terveyskeskukseen kumm… eikusiiston kunnallisen lääkärin vastaanotolla varmistukseksi ja lääkärin lääkärintodistuksella todistamaan, että minun kävelykykyni on niin huono, että se luiska on tarpeellinen. Tein Kymsoteen anomuksen liitteineen luiskasta, ja rupesin, koska olen yhä rakennusinsinööri - vaikkakin eläkeläinen sellainen - sitä alustavasti jo suunnittelemaan. 

Ja kappas vaan, Kymsotella viisaat katsoivat, että metsittyköön tuo ukko vaan tuvassa, ei sen tarvitse autollaan kylille päästä; eihän sen nyt autonsa P-pysäköintiruutuun pysäköityään tarvitse autosta mihinkään käppäilemään lähteä, puhumattakaan, että nyt kaupoissa, lääkärikäynneillä, eikä edes apteekissakaan tarvitsisi yhtään mitään kävellä; ajaisi se kuitenkin tietysti kaupungilla vaan sillä vanhalla Foordillaan sitä pillurallia. 

Sitten eräs paikallinen rakennusfirma lupautui tekemään sen luiskan ohi kulkiessa talkoilla, ja minä kysymään Kotkan Asunnot Oy:n isännöitsijältä lupaa sen rakentamiseen. Isännöitsijä sanoi, että saahan sen rakentaa, mutta mitään olevia rakenteita ei saa muuttaa. Siis ilmassa leijuvan luiskan olisi saanut rakentaa.

Luiska jäi sitten rakentamatta ja rollaattori on ollut säilössä auton takapenkillä taitettuna jo parisen vuotta siitä lähtien, kun kerran sen sinne vaivalla sain vietyä – ja mies metsittynyt pirtissä tässä sitten vaan on.

Nyt minä tässä heti Vapun jälkeen 3. toukokuuta ostaa ropsautin – kun viimein riittävästi tuvassa istumiseen vittuunnuin – sähkökävelyskootterin, jonka huippunopeus on kolmosella peräti 25 km/ 1 houru, se on nääs sellainen senioriskootteri. Merkiltään se on Juro ja malliltaan Nalle 1300 plus – se Nalle lukee sen perässä, siitä sen tietää – ja se on sininen – sen puolestaan tietää siitä, että se on sininen, eikä punainen – tuohon rappusten pieleen, että rappuset kun vaan könkkään – ja siihen minä kyllä vielä sentään kykenen – alas, niin siitä heti suoraan siitä mopon selkään ja sitten sitä pillurallia ajamaan! Minulta saa kyllä kysyä, mistä ja miten niitä sellaisia senioriskoottereita saa ostaa, jos vaikka herää tarve päästä vaikka ihan muuten vaan ajelemaan.

Juro Nalle 1300 plus

Tosiasiassa, sillä skootterilla pääsee myös ajelemaan monissa kaupoissa, apteekeissa ja sen sellaisissa esteettömissä liike-, yms. tiloissa sisällä, joissa vaan ovet aukenevat meille liikuntavammaisellekin automaattisesti. Ja tuovathan myyjät torikahvilassa possokahvit varmaan ihan pöytään, kun minä nyt sillä skootterilla Kotkan torille pääsen. Pääsee sillä sinisellä Nallella kauemmaskin, kun sen kantomatkan täysillä akuilla mainostetaan olevan 100 kilometriä – saattaapa olla joskus jopa hieman senkin alle!

Nyt vaan siihen siniseen Nalleen on saatava ajoainetta, siis sitä sähköä, ja sitä on eteisen puolella johdonpätkän päässä!

 

Vaan kun ei saa jatkoroikalla sisältä oven raosta ulos sitä vetää, muistuttaa Sähköturvallisuuden Edistämiskeskus, eikä ole ulkona tietenkään suojamaadoitettua, eli suko-pistorasiaa siinä rappujen pielessä, mutta pelko pois, pelko pois Roosmariin, minulla on tuossa eteisessä ihan iskemätöntä  2,5 mm² 5-napaista valkoista sähkökaapelia kiepillä yli 40 metriä, tavallinen suko-kaksoispistorasia ulkokäyttöön maksaa kaupassa 16,00 €, hienoimmat parikymppiä; ei kun sähkötarvikekaupan kautta ja pistorasia följyyn, sitten minun sähkökaapelista siitä kiepiltä pätkäisten muutaman metrin pätkä, reikä seinään läpivienniksi, siihen reikään suojaputki, ja sähköasentamaan!

Ja kun minähän en tähän Kotkan Asunnot Oy:n kiinteistöön rupea mitään sähköhommia tekemään – ei niin, ettenkö osaisi, pois se minusta, se tehdään nähkääs niin, että kevi on maajohto, ja se jätetään pisimmäksi kuin muut, sininen on nolla, muut ovat virtapiuhoja, eli vaiheita, väristä välittämättä – ensiksikin, en pääse ylös, jos käyn polvilleni tai kyykkyyn, ja toisekseen, minulla ei ole minkäänlaisia sähköasennusoikeuksia, vaikka minulla onkin sekä abiko-pihdit, että kuorintapihdit käytettäviksi hätätapauksissa, ihan vaan varalta työkalupakissa.

Sama edestä

Eikä minulla ole sellaista sinistä sähkömiehen liiviäkään, jossa on taskut sillä lailla hassusti, ikään kuin ulkopuolella; jos ei sellaista liiviä ole, ei saa sähköasentaa.

Mutta kyllä kai kiinteistöhuoltofirman vaatekaapissa on varmaan sellainen sininen sähkömiehen liivi, koska sieltä lupasivat sähkömiehen ensi viikolla tulevan asentamaan. Pistorasia kaupasta vaan sähkärille mukaan, ja vaan se hassu liivi päälle; kyllä minä voin sitten niitä pihtejä lainata tarpeen mukaan, jos omat unohtuvat pois matkasta.

Vielä yksi juttu.

Täytynee ihan testamentilla määrätä, että jälkeeni jäävät ja edunsaajat, ei siis perilliset, kuten rikkailla, siis niillä, jotka asuvat omistusasunnoissa, sillä tuskin kukaan haluaa näitä, mitä minulla, vuokra-asunnossa keskellä kaupunkia asuvalla on periä – ei halua periä edes yksikään perintäfirma – muistavat purattaa ne sähköt pois, ja seinään siihen reikään siten korkki, koska minä sen kaiken kuitenkin sitten joudun loppujen lopuksi maksamaan!