keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

PÄTEVÄT






Julia Skripal
Venäjän viholliset tulevat vielä nielemään tämän oman myrkkynsä”, Venäjän presidentti Vladimir Ylipätevä uhosi aivan yllättäen ja kenenkään kysymättä Venäjän roolista entisen kaksoisagentti Sergei Skripalin ja hänen tyttärensä Julian salamurhayritykseen.



Presidentti Ylipätevä kommentoi valtakunnallisessa televisiolähetyksessä näin tilanteessa, jolla ei ollut minkäänlaista asiayhteyttä venäläisen exkaksoisagentin ja hänen tyttärensä hermomyrkyllä tehtyyn murhayritykseen, jota Britannian poliisi tutki Salisburyssa Englannissa.



Herra Ylipätevä sanoi, että länsimaiden Moskovalle asettamat pakotteet Krimin liittämisestä Venäjään ja joukkojen lähettämisestä kapinallisten tueksi Itä-Ukrainassa olivat osa lännen ”laittomia ja epäoikeudenmukaisia” ponnistuksia Venäjän nujertamiseksi. ”Me voitamme pitkällä aikavälillä; ja ne, jotka tarjoilevat meille myrkkyä nyt, joutuvat lopulta nielemään sen itse”, Vladimir Ylipätevä lisäsi vielä kuin varmemmaksi vakuudeksi.

Nokia 9000 Kommunikaattori



Puhuessaan näin Venäjän valtion television haastattelussa herra Ylipätevä ylisti samalla Yhdysvaltain presidentti Donald Epäpätevää kiitoksen sanoin kuvaillen tätä suureksi yhteydenpitäjäksi, tiedottajaksi, kommunikaattoriksi.



Hän ei ole tuottanut minulle ainuttakaan pettymystä, hän on toiminut aivan kuten olen toivonut”, herra Ylipätevä sanoi kysyttäessä hänen saamiaan vaikutelmia Yhdysvaltain presidentti herra Epäpätevästä. ”Lisäksi ihan henkilökohtaisellakin tasolla olen saanut hänestä erittäin hyvän vaikutelman.”
Empaattinen ja tasapainoinen
herra Epäpätevä



Nämä kaksi pätevää maansa johtajaa tapasivat toisensa viime vuonna kansainvälisten huippukokousten yteydessä



Presidentti Ylipätevä ylisti herra Epäpätevää empaattisena tasapainoisena miehenä, joka iskeytyy aina suoraan asioiden ytimeen ja kuuntelee ihmeen herkällä korvalla keskustelukumppaniaan. ”Herra Epäpätevän kanssa on mahdollista neuvotella ja etsiä kompromisseja”, herra Ylipätevä lisäsi.



Herra Epäpätevän rouva


Herra Ylipätevä totesi viettäneensä toki aikaa myös herra Epäpätevän Melania-rouvan kanssa – tunnettu naistenmies kun on - rouva Epäpätevän istuessa siinä käden ulottuvilla siinä sillä lailla ihan vieressä virallisilla illallisilla G20-huippukokouksen yhteydessä Hampurissa Saksassa heinäkuussa.



Venäjän presidentti Ylipätevä kertoi kertoneensa Melania-rouvalle ja Italian pääministerin vaimolle – jonka nimeä hän ei muistanut - ”kalastuksesta Siperiassa ja Kamchatkan niemimaalla, niin ja tietysti Kamchatkan karhuista sekä Kaukoidän tiikereistä”.

Herra Ylipätevä ja
Kaukoidän tiikeri



Saatoinhan minä hieman liioitellakin, mutta vain puhuessani kalastuksesta”, toimintaa rakastava herra Ylipätevä sanoi virnistäen. ”Kun puhutaan kalastuksesta, ei voi olla liioittelematta.”



Toimittajan kysymykseen, yrittikö herra Ylipätevä värvätä näitä rouvia Venäjän Salaisen Palvelun agenteiksi, tämä KGB veteraani vastasi sanomalla: ”Ei, lopetin sellaisen touhun jo kauan, kauan sitten.”



Herra Ylipätevä lisäsi vielä hymyillen: ”Mutta tykkäsin siitä hommasta kovasti, olihan se minun päätyöni monta vuotta.”



Kysyttäessä herra Ylipätevän näkemystä Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän erikseen ja läntisen demokratian tilasta yleensä herra Ylipätevä sanoi: ”Läntinen demokratia on osoittanut turhanaikaisuutensa ja syö nyt itse itseään”.



Meidän totalitääriseen diktaruriaan tottuneiden venäläisten on melko vaikeaa olla vuorovaikutuksessa tällaisten demokratiaan perustuvien järjestelmien kanssa, koska demokratia on ennalta arvaamatonta”, herra Ylipätevä sanoi.



Rouva Täysinpätevä
Moskovan toiveet lujempien siteiden solmimisesta Washingtonin kanssa ovat murskaantumassa käynnissä olevien Yhdysvaltain kongressin ja FBI:n herra Epäpätevän presidentinvaalikampanjan ja Venäjän välisiä salaisia kytköksiä koskevien tutkimusten takia. Näillä salaisilla kytköksillä, Facebookin naiviuden ja Cambridge Analytica -analytiikkayhtiön ystävällisellä avustuksella Moskova sai manipuloitua juuri ja juuri riittävän määrän äänestäjiä äänestämään herra Epäpätevän Yhdysvaltojen presidentiksi rouva Täysinpätevän sijaan.



Meillä täällä Venäjällä on niin varma vaalijärjestelmä, ettei mikään ulkovalta pysty meidän vaaliemme äänestystulosta sorkkimaan. Me olemme aina varmistaneet vaalien lopputuloksen etukäteen”, herra Ylipätevä vakuutti.



Puhuessaan katkeraan sävyyn Venäjän ja Lännen suhteiden jännitteistä herra Ylipätevä sanoi, että ne jännitteet eivät johdu lainkaan Venäjän toimista vaan yksinomaan Lännen pyrkimyksistä hillitä ja heikentää Venäjää.



Venäjä on suurvalta, eikä yksikään suurvalta halua koskaan olla maailman hallinnan kilpakentillä se altavastaaja”, herra Ylipätevä sanoi ja jatkoi:

Herra Ylipätevä ylipätevässä
aseteollisuuslaitoksessa?
Ei, vaan näpelöimässä
leipurirouvan esille
laittamaa piparia
leipomossa

Suurvaltana Venäjällä on ikiaikainen oikeus suojella – ja tietenkin myös murhata – kaikin käytettävissä olevin keinoin ulkomailla olevia kansalaisiaan, niin nykyisiä kuin entisiäkin. Suojellakseni Venäjän kansalaisia niin kotimaassa kuin ulkomaillakin olen antanut aseteollisuudellemme käskyn valmistaa sellaisen ylivertaisen ydinaseen, jollaista ei kukaan, ei koskaan, ei missään, ei sitten niin millään pysty torjumaan!”



Kuitenkin päätös käyttää näitä ylivertaisia ydinaseitamme tehdään vain, kun meidän ennakkovaroitusjärjestelmämme havaitsee vihollisohjuksen laukaisun, laskee sen lentoradan ja ennakoi ydinkärjen osumispaikan. Tämä tuleva ylivertainen ydinaseemme tuhoaa ohjuksen ennen kuin edes saavuttaa Venäjän alueen”, herra Ylipätevä sanoi. ”Jos joku on niin hullu, että tekee päätöksen tuhota Venäjän, niin meillä on perusteltu ja täysi oikeus vastata.”


Puheitta paras!
Herra Ylipätevä lisäsi koruttomasti: ”Aivan niin, meidän vastauksemme merkitsee sitten loppua koko ihmiskunnalle ja maailmanlaajuista katastrofia, koko maailmahan siinä tuhoutuu. Mutta Venäjän kansalaisena ja Venäjän valtion johtajana minä vaan kysyn, että mikä maailma se sellainen olisi, jossa ei olisi vahvaa Venäjää?”




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti