tiistai 11. lokakuuta 2016

USAN PRESSA



Donald puhuu kunniotuksella naisista
Yhdysvaltain republikaanien silmäätekevät ovat kauhuissaan viime viikolla julki tulleen videotallenteen vaikutuksista ja uskovat lujasti, että Donald Trumpin presidenttikampanja on saanut tästä videovuodosta pahan kolauksen. Tämän kuvamateriaalin pelätään tekevän melkoisen lommon Donald Trumpin julkikuvaan ja sitä myötä hänen mahdollisuutensa tulla valituksi Yhdysvaltojen presidentiksi. Tässä Ensio Oluenkin näkemässä ainutlaatuisessa videotallenteessa Donald Trump puhuu kauniisti ja kaikella kunnioituksella naisista.

Tuntematon latinonainen
Tällä videolla Donald Trump keskustelee hyvin kohteliaasti tuntemattoman latinonaisen kanssa. Trump ylistää naista tämän saavutuksista, viittaa arvostaen naisen älykkyyteen ja kiittää naista eritoten tämän viisaista sanoista. Tämän jälkeen Trump kehuu tällä videotallenteella kaikkia niitä vahvoja ja riippumattomia naisia, jotka ovat tehneet hänestä sen miehen, joka hän nyt on. Koko viiden minuutin pituisen videon aikana Donald Trump ei tee yhtäkään viittausta naisen tisseihin tai hänen rotuunsa. Hän ei edes yritä yhtä ensimmäistä kertaa kopeloida naisen pyllyä, ja tämä, jos mikä, järkyttää syvästi koko Trumpin vaalikoneistoa.

"En tiedä, miten Trump, tai koko vaalikampanja voi toipua tästä takaiskusta. Donald Trump on selvinnyt niin pienistä kuin suuremmistakin skandaaleista, mutta tämä näyttää nyt olevan hänen presidenttitiensä umpiperä. Hänen vaaliennusteensa kävivät yhtäjalkaa hänen epäkunnioittavan käytöksensä kanssa; mitä epäkunnioittavammin hän käyttäytyi, sitä korkeammalle hänen vaaliarvionsa hyppäsivät. Nyt, kun tämä video tuli yleiseen jakeluun, useimmat hänen kannattajanansa hylkäävät hänet. Kannattajat alkavat ihmetellä, ovatko he oikeastaan tienneet, millaista miestä he ovat tähän asti tukeneet", National Hoax Policies Research Centren johtava vaaliasiantuntija Heck Pseudonym sanoi Ensio Oluelle videon nähtyään.

Richard "Mike" Pence ei ymmärrä
Republikaanisen puolueen johtajat ovat jo alkaneet ottaa tämän nyt julkitulleen videon vuoksi etäisyyttä Trumpiin. Kuten myös Trumpin varapresidenttiehdokas Richard ”Mike” Pence, joka on ilmoittanut ei ymmärtäneensä koskaan Trumpin käsityksiä naisista, semminkään nyt tämän videon jälkeen.

Anonyymisti puhunut republikaanien veteraanijohtaja sanoi: "En tiedä, miten voisimme pelastaa tilanteen. Voi olla liian myöhäistä vaatia häntä eroamaan. Saatamme joutua luovuttamaan jo ennen kuin vaaleissa on annettu ensimmäistäkään ääntä. Ehkä voimme vaatia Donaldia pyytämään anteeksi käytöstään ja vakuuttaa kaikille, että hän ei kunnioita ketään; kaikkein vähiten naisia, ja vielä vähemmän, jos vaan mahdollista on, latinonaisia. Jos tämä anteeksipyyntö ei saa hyväksyntää äänestäjien joukossa, voimme laittaa tämän kampanjan osalta kimpsut sekä kampsut kasaan ja alkaa valmistautua seuraaviin presidentinvaaleihin."

Kohta kuultuaan tästä videosta Hillary Clinton nähtiin kaupungilla pomppimassa yllään "MUSTAPA TULEEKIN PRESSA!" -T-paita.

Limberbutt
Hillary Clintoninkaan valinta tästä videosta huolimatta USA:n seuraavaksi presidentiksi ei ole satavarmaa; onhan siellä niitä muitakin ehdokkaita. Vahvimmilla on tällä hetkellä Limberbutt -niminen McCubbins -pariskunnan harmaaraitainen kissa Kentuckyn Louisvillestä.

Limberbutt on USA:n perustuslain mukaan täysin vaalikelpoinen, sillä se on syntynyt katukissana Yhdysvalloissa, eikä USA:n perustuslaissa mainita, että maan presidenttinä on oltava ihminen. Limberbutt on tosin vasta seitsenvuotias, mutta se tekee, kun kissan ikävuosia verrataan ihmiseen, että Limberbutt on neljäkymmentäneljä, ja kun USA:n presidentin on oltava iältään vähintään kolmekymmentäviisi, joten tuokin ehto täyttyy.

Limberbutt on hyväsydäminen ja on uskollinen Amerikan Yhdysvalloille. Hän uskoo vahvaan keskiluokkaan ja maahan, joka luo edellytykset oikeudenmukaiseen palkkaan kaikille työtä tekeville ja kaikille tasapuolisen verotuksen sekä terveydenhoidon.
Pormestari Duke

Minnesotassa pyrenneidenkoira Duke äänestettiin juuri kolmannelle virkakaudelle Cormorant -pikkukaupungin pormestarina. Hän ei kuitenkaan ole nyt presidenttiehdokkaana, vaan tähtää vuoden 2020 vaaleihin.

Kaikki Ensio Oluen amerikkalaiset tuttavat – joita on muuten pilvin pimein – puhuvat tätä nykyä Kanadan aksentilla väittäen olevansa kanadalaisia välttyäkseen selittämästä USA:n presidentinvaalikoukeroita.

Meksikon presidentti Enrique Peña Nieto on puolestaan ilmoittanut, että Meksiko on päättänyt rakentaa muurin pohjoiselle rajalleen pitääkseen amerikkalaiset laittomat maahanpyrkijät omalla puolellaan rajaa. Meksiko odottaa, että monet amerikkalaiset yrittävät paeta maasta pääsipä sitten Hillary tai Trump Valkoiseen taloon ja valmistautuu näin ollen estämään näitä laittomia maahanpyrkijöitä pääsemästä Meksikoon.
 
Jörnivä oranki
Hetkinen vielä! Ensio Oluen korviin kantautui juuri uutinen, että Vladimir -niminen nuori orankiuros jörnii juuri parhaillaan Kaliforniassa Donald Trumpin hiuslisäkettä.

Kiinteistömoguli ja presidenttiehdokas Donald Trump oli juuri lopettelemassa kampanjatilaisuuttaan Bakersfieldissä Kaliforniassa, kun edellä mainittu Vladimir-oranki oli hypännyt lavalle, napannut hiuslisäkkeen herra Trumpin päästä, ja alkanut jörniä sitä siinä lavalla uudestaan ja uudestaan.

"Olemme jahdanneet Vladimiria pitkin kaupunkia. Se karkasi aiemmin päivällä Bakersfieldin eläintarhasta. Kun me nyt vihdoin tavoitimme sen täältä, se on jörnimässä tupeeta. Se tupee on mennyt tähän mennessä jo melko tunnistamattomaksi," sanoo Bakersfieldin eläintarhan johtaja Joseph Henderson.

”On tämä nyt vaan sotku. Trumpin kannattajat keskittyvät tuolla peittämään käsillään lastensa silmät, etteivät heidän pienokaisensa näkisi, kun tämä kaamea hyökkäys hiuslisäkettä kohtaan on edelleen menossa ilman pienintäkään keskeytystä.”
Eläitenkesyttäjä
Hannah Tamer

Eläintenkesyttäjä Hannah Tamer ei ole ollenkaan yllättynyt Vladimirin seksuaalisesta kiinnostuksesta Donald Trumpin hiuslisäkettä kohtaan.

"Vladimirin villieläimen vaistot eivät ole todellakaan rappeutuneet. Kun se näki jotain kirkkaan oranssia ja villin näköistä, se tuli siihen tulokseen, että se hiuslisäke oli sen omaa rotua - ja sitten se olikin jo touhussa sen kanssa. Ai miksikö? Koska näissä urbaanisissa olosuhteissa villin näköinen oranssin värinen hiuslisäke on urosorangin toiveiden täyttymys ja sen päätelmä on näin ollen täysin luonnollinen."


Trump on pitkäaikaisen lehdistösihteerinsä Darren Whitfieldin mukaan nyt hyvin, hyvin vihainen. "Donald on täysin traumatisoitunut ja tämä välikohtaus on vienyt häneltä voimat", Darren Whitfield kertoi Ensio Oluelle tämän tiedustellessa, antaako presidenttiehdokas Trump lausunnon tapahtuneesta, kunhan saa hiuslisäkkeensä Vladimir-orangutangilta takaisin. "Donald Trump lupaa, että kun hän on sitten tehtävässään, hän aikoo rakennuttaa valtavat muurit kaikkien Yhdysvalloissa olevien eläintarhojen ympärille, ettei mitään tällaista enää koskaan pääsisi tapahtumaan."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti