Jouduin tästä tarinasta face bookin siveyssääntöjä noudattaakseni poistamaan kuvan Rion karnevaaleista, sekä Mardi Gras-kuvan, koska niissä näkyi tissejä. Silti sain kuukauden pannia ryhmiin.
Paavi Johannes Paavali II tiiraa karnevaaleissa tyttöjen tissejä |
Paavi Franciscus ilahtuu tissejä nähdessään |
Ensin
maailmalta kiiri tieto, että vuonna 2005 edesmenneellä,
pyhimykseksikin julistetulla paavi Johannes Paavali
II:lla oli
romanttinen suhde Anna-Teresa Tymieniecka -nimiseen naimisissa
olleeseen naiseen, ja nyt sitten Ensio Oluen saamien tietojen mukaan
tämä nykyinen paavi, tämä Franciscus on mennyt laskiaistiistaina myymään paaston skientologeille 72 miljardilla eurolla!
Roomalaiskatolinen
kirkko on siis luopunut paastosta ja paavi Franciscus on saanut näin
ennennäkemättömän taloudellisen liikkumavaran myytyään 40
päivää ja 40 yötä, eli koko Pääsiäistä edeltävän
paastonajan skientologiakirkolle. Paastoa edeltävä karnevaaliaika
sen sijaan ei siirry skientologien haltuun.
Skientologien
paastonajasta maksama oli 72 miljardia euroa on oiva lisä Vatikaanin
rahavaroihin, koska katolisen kirkon pyydyksiin jää tänä päivänä
liian vähän tuloja. Kirkkovuoden liturgisen kalenteriin tuo 40
vuorokauden poistomyynti ei tee kuin pienen loven, sillä
roomalaiskatolisella kirkolla riittää pyhimyksiä vuoden lähes
jokaiselle päivälle.
"Paaston
aika on niin kovin masentavaa," paavi Franciscus sanoo. "Paasto
kieltää lähes kaiken kivan ja muistuttaa, että ”maasta olet
sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman”.
”Kardinaalien
keskuudessa suoritettu mielipidekysely osoitti, että jo pelkkä sana
”paasto” tuo mieliin
pelkästään negatiivisia mielikuvia niin katolisten kuin ei-katolistenkin keskuudessa. Tämä tällainen ei kohota meidän brändiämme - paremminkin päinvastoin – joten me päätimme päästä eroon sellaisista mielikuvista pudottamalla koko paastonajan pois liturgisesta kalenterista".
Katolinen nunna |
pelkästään negatiivisia mielikuvia niin katolisten kuin ei-katolistenkin keskuudessa. Tämä tällainen ei kohota meidän brändiämme - paremminkin päinvastoin – joten me päätimme päästä eroon sellaisista mielikuvista pudottamalla koko paastonajan pois liturgisesta kalenterista".
Kuoripoikia |
Kysyttäessä,
miten tuo 72 miljardia euroa tullaan käyttämään, Hänen
Pyhyytensä sanoi, että sillä rahalla suojellaan tuotemerkkiä.
"Esimerkiksi meidän kuoripoikaoikeudenkäyntirahastoamme on
täydennettävä; ne lakimiehenpirut ovat kuin iilimatoja ja raakaa
porukkaa – ne ovat raaempia kuin ISISkset sun muut
radikaali-islamistiterroristit!"
Kauppaan
ei sisälly laskiaistiistai eikä Pitkäperjantai. "Emme aio
antaa pois ainakaan laskiaistiistain Mardi Gras -juhlia", sanoo
kardinaali Gabriele DiAngelo, Ylimmäinen Pyhän Benediktuksen
Munkkiliköörin Vartija. "Laskiaistiistai kuvastaa kirkkoa
onnellisimmillaan – sitä paitsi laskiaistiistain Mardi Gras on
vuoden ainoa tapaus, jolloin me miehet mekoissamme saamme nähdä
tissejä ihan livenä."
Miehet mekoissa |
Pitkäperjantai
puolestaan on tarkoitus uudistaa. "Ensinnäkin jo nimi on
ongelma", kardinaali DiAngelo sanoo. "Onko se nyt jollain
tavalla niin hienoa riippua ristillä ja vuotaa kuiviin, ja vielä
alasti, ja ulkosalla? Että sitä jaksetaankin vielä vuosituhansien
jälkeenkin juhlia! Ei ole hienoa, ei sitten niin millään tavalla;
joten tästä eteenpäin Pitkäperjantaita kutsutaan
Ristiinpukeutumisperjantaiksi. Se pukeutumistapa sopii paremmin myös
pääsiäisaterialle, koska alkuperäisillä pääsiäisaterialle
kokoontuneilla miehilläkin oli mekot päällään.”
”Ja
tätä uutta Pääsiäisperinnettä, jota olemme luomassa,
kutsuttakoon jatkossa yksinkertaisesti ”Luovutukseksi”.
”Luovuksessa” kukin uskovainen luovuttakoon tästä lähin
kymmenyksen tuloistaan katoliselle kirkolle.”
Herran Enkeli mainostaa tässä Taivaan iloja |
”Voisimme
ottaa käyttöön katolisen kirkon keskiaikaisen, vuosisatojen 1400
ja 1500 vaihteessa eläneen dominikaanimunkki Johann Tetzelin
anemyynnin tehostamiseksi masinoman erinomaisen mainoslauseen,
”Denarius arcas cum ianglum, ita et anima immediate in caelum ”,
”Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa" –
hieman nykyaikaistettuna tosin. Mainokseen voisi tekstin lisäksi
laittaa vaikkapa kuvan Herran Enkelistä muistuttamaan Taivaan
iloista!”
Myös
skientologit näkevät päässeensä kaupassa runsain mitoin
voitolle. Tästä ajasta poistuneen L. Ron Hubbardin seuraajat
raportoivat, että "Kapteeni" on vallan hurmioitunut
saadessaan nyt omistaa lähes kaikki oikeudet katolilaisten
synnintuntoon.
Nicole Kidman ja sen söpö pylly |
"Suurin
osa jäsenistämme oli raskaasti syntisiä ennen liittymistään
skientologikirkkoon", sanoo skientologien puhehenkilö Tommy
Davis (ei Tom Cruise, ei siis se skientologi, joka oli naimisissa sen
söpöpyllyisen Nicole Kidmanin kanssa, vaikka onkin vähän
samannäköinen). "He tarvitsevat ehdottomasti paaston. Se on
vähän kuin olisi lomalla kadotuksesta. Plus, se sopii oivasti
käsitykseemme kirkkaudesta. Paastolla me siivoamme kirkkomme jäsenen
sielun puhtaaksi ja kirkkaaksi, ja samalla putsaamme hänen
pankkitilinsä."
Tässä jäbä harjoittaa itseauditointia |
Paastonajan
kirkolleen hankinnan edelleen hyödyntämiseksi skientologit
suunnittelevat paastoristeilyjen aloittamista. Risteilyt
mahdollistavat L. Ron Hubbardin uskollisia seuraajia pitämään
auditointipippaloita 40 uutena pyhäpäivänä rauhallisessa
ympäristössä.
"Ja
hei, mehän jälleenrakennamme sen Toscanan rannikolla Giglion saaren
rantakiville haaksirikkoutuneen risteilyalus Costa Concordian ja
asetamme sen uljaan laivastomme lippulaivaksi entisen ylpeytemme,
Suomessa 1960-luvulla rakennetun risteilyalus Freewindsin tilalle, se
kun asbestiongelmien takia ei ole purjehduskelpoinen! Costa
Concordia, Sopusoinnun Rannikko, mikä henkinen symboliikka! Juuri
Toscanan rannikolla ”Kapteenimme” L. Ron Hubbard tykkäsi purjehtia Amerikan viranomaisia paossa.
Costa Concordia |
Paastopaketin
mukana skientologit saivat Palmusunnuntain ja Kello- eli
Tuhkakeskiviikon, joka aloittaa paastonajan.
"Tämä
toi munaa meidän karnevaalien ja uskonnollisen vakaumuksen väliseen
taisteluumme", Tommy Davis sanoo. "Me ostamme niitä
palmuja Palmusunnuntaina ja me poltamme niitä palmuja
malkamaanantaina. Tikkutiistaina me pussitamme tuhkat ja sitten me
ripottelemme palmujen tuhkaa niistä pusseista kellokeskiviikkona
päällemme. Se on sitä, mitä minä kutsun kierrätykseksi jos
mitä!"
Selvää kauraa! |
Paastokauppa
on hyväksytty sekä Pyhän Istuimen kardinaalikollegion virallisessa
kokouksessa, konsistoriumissa, että R. LoL Bubbardin yritysten
johtokunnissa. Tämä kauppa on siis molemmille osapuolille nyt
selvää kauraa, ja nyt on kaikkien katolilaisten aika juhlia koko
Pääsiäisen, tai siis nyt Luovutuksen odotus lihapatojen äärellä
viinin, seksin ja seksin jälkeisten savukkeiden kera.
Skientologeille puolestaan on varattu 10 minuuttia aikaa kääriä ja
polttaa loppuun yksi yhteinen marisätkä.
”No
voihan Paavin pallit!” Ensio Olut toteaakin tähän lopuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti