RANKKA LAPSUUTENI

 

Ensio Olut oli pienenä,
kohta sotien jälkeen,
huomiota herättävän
kaunis lapsi!

Me sotien jälkeen syntyneet sukupolvet, ns. suuret ikäluokat, boomerit, kuten ulkomaan muotisanatietoinen  nykynuoriso meitä haluaa nykyään nimittää, me tiedämme, kuinka rankkaa se elämä silloin oli! Kahvinkorvikkeeseen kaadettiin kermankorviketta, ”Atlantaa”, ja imellytykseksi sokerin korviketta, sakariinia.

Koska ajat olivat kovat, kukaan ei ollut kotona edes silloin, kun Ensio Olut syntyi; kaikki kun olivat maksamassa sotakorvauksia. Oli vain lappu jätetty pöydälle: "Jos satut äidin poissa ollessa syntymään, Ensio Olut, niin uunissa on puuroa, ota itse, poika, puuroa uunista, mutta älä polta näppejäsi, käytä torpan ainoaa kodintekstiiliä, tiskirättiä. Lautasia on astiakaapissa ja lusikoita lusikkalaatikossa.
                                                         Äiti" 


No, Ensio Olut - vaikka edes nimeään ei ollut vielä saanut - otti puuroa uunista, koska ei ollut saanut henkensä pitimiksi ruokaa suuhunsa moneen kuukauteen; mitä nyt juuri ja juuri napanuoran varassa oli tuohon asti hengissä sinnitellyt.

Kouluakin sittemmin käytiin – hyvä, jos piikkopaita oli päällä, ja tuohivirsut jalassa. Meillä köyhempien lasten vanhemmilla toisin oli antaa meille koulukkaalle tuohivirsu vain toiseen jalkaan. Virsujen tuohet oli vedetty ainoasta pihakoivusta, ainoasta, koska muut pihapuut oli kaadettu sotakorvausten maksamiseksi. No, siinä sitten riennettiin kinkkaamalla kilsa, pari, oppikartanolle, että tuohikontti vaan hulmusi selässä!

Jos ei milloin ollut edes sitä piikopaitaa, niin kinkattiin munasiltaan, mutta kouluun into oli kova!

Tällaisia ne olivat,
tuohivirsut, 
sekä -kontit

Julma metsänpeto

Talvella, kun umpihanki peitti maan ja tähdet tuikkivat kalvaassa pakkasyössä, sujautettiin jo aamuvarhain oikea jalka lylyn mäystimeen, kalhulla, sillä lyhkäisemmällä suksella, lykittiin vauhtia, ja sauvalla, jonka päässä oli keihäs, pidettiin vinossa olevat ketut ja muut julmat metsäpedot loitolla.

Tuohikontissa oli eväänä pelkkää kuivaa pettuleipää ja vedellä jatkettua kurria. Pettua saimme ystävälliseltä naapurilta, jonka vaimo laittoi leipään vain puolet petäjäistä, joten heiltä riitti pettua myös meidän perheemme hengenpitimiksi.

Kaikki havupuuthan, joista olisi saatu kaltattua pettua, oli kaadettu meidän matalan torppamme - torppa oli niin matala, että siellä mahtui syömääkin vain lettuja ja lahnoja - mailta ja niistä olimme me pienet torpanpojat – vanhempiemme ollessa päiväläisinä naurispalkalla suomenruotsalaisen paronin, suurtilallisen naurispelloilla – sahanneet justeerilla lautoja, joista rakennettiin venäläisille Suomen telakoilla sotakorvauksiksi puisia kalastuskuunareita.

Riihi

Vanhempien palkaksi saamia nauriita sitten iltaisin koulun jälkeen pahimpaan nälkään matalan torpan hiilloksella paisteltiin päreen palaessa; jokainen perheenjäsen piti vuorollaan pärettä muiden syödessä hampaissaan, koska Ensio Oluen vanhemilla ei ollut varaa hankkia pärepihtiä. 


Ne nauriit olivat aivan sanan mukaisesti kaskinauriita, koska torppa oli jälleen kerran sattunut palamaan kaskea poltettaessa – sen palaneen torpan hiilloksella niitä nauriita sitten paiseltiin – ja perheen oli ollut taas muutettava harmaaseen riiheen asumaan.

Meidän täytyi keittää päivästä toiseen tynnyritolkulla punamultaa, lätkiä sitä sitten riihen seinään, jottei riihi vallan olisi hapantunut, jos että vaikka joku kesä ei raekuuro kulkisikaan, jos vaikka siellä sitten joskus ruista varstomaan…

Mutta urheiluinnostus virisi kansassa kasuvassa, ja ihan amatööripohjalta. Tuo puissa kiipeily pum-sotaa käyden - siinä sodassa me pikkupiltit ammuimmekin pelkällä etusormella, koska emme voineet edes veistää lahosta jätepuusta pyssyjä, kun valvontakomissio oli kieltänyt puukot - ja pilpun lyönti, sekä ehkä myös joskus kymmenen tikkua laudalla - jos milloin löysimme metsänpohjalta niin monta tikkua, kaikki poltettavaksi kelpaavat oksanpätkätkin kun oli meidän ollut kerättävä muutoin kylmenevän kotilietemme lämmikkeeksi - täyttivät vapaa-aikamme, jota meillä oli tosi vähän, koska meidän piti vetää ruosteen raiskamaa perunamultausauraa - hevostahan ei meidän köyhässä torpassamme ollut, jos olisikin ollut, niin se olisi jouduttu luovuttamaan sotakorvauksina, niin kuin ummessa olevat lehmätkin - päivät pääksytysten, vaikka halla pani perunanvarret aina jo kohta Juhannukselta!

Wilhelmiina Eenokintytär Unkila; 
erittäin köyhän, matalan torpan lapsi 
- niin matalan, ettei siellä mahtunut 
syömäänkään muuta kuin lettuja vaan,
 ja lahnoja - suorittaa tässä volttia 
taaksepäin kaksin kerroin kerien. 
Vaikka tyttöressulla ei ollut varaa 
edes voimistelupukuun, hän oli siitä 
huolimatta erittäin suosittu voimistelija 
Kalkkisten Katajan voimistelupiireissä, 
ja Päijät-Hämeessä laajemmaltikin.

Vaan sitten kehittyi naisvoimistelu. Tuo jaloista liikuntamuodoista jaloin!

Vaikka vanhemmilla ei ollut varaa hankkia neidoille edes voimistelupukuja, niinkös yhtään tuota jaloa harrastusta tuo haittasi. Mitä vielä, eipä sitten kiristänytkään mistään!

Esimerkiksi Wilhelmiina Eenokintytär Unkila Torppareiden ja Mäkitupalaisten Nuoriso- ja Urheiluseura Kalkkisten Katajasta heitti usein tuon ajan ilmavaa spesiaaliliikettään ”voltti taaksepäin kaksin kerroin kerien; joskus melkein niskat taittaen”. Huomaa neidon hymy!

Tuosta vaatimattomasta, jopa köyhästä alusta kehkeytyi sittemmin naisjoukkuevoimistelu, josta urheilulajista Suomen naisjoukkuevoimistelunaiset kahmivat jatkuvasti naisvoimistelupuvut päällään tuon tuosta vaan maailmanmestaruuskultaa!

Naisjoukkuevoimistelun MM 2021
kultamitalijoukkuevoimistelu
naisvoimistelupuvut päällä

                                                                                                         

Kekkonen

Eivätkä siihen aikaan urheiluseurat 

avustaneet presidentinvaaliehdokkaita, 

koska Presidentti oli tietenkin aina Kekkonen!

VALEMUMMOT VALELÄÄKÄRIN VALEVASTAANOTOLLA

 

Valelääkärillä on valeviikset

   Vuonna 2011 viimein Kouvola-nimisestä kaupungista - ihan totta, sen niminen kaupunki on ihan oikeasti olemassa - löytyi ja kiinni otettiin aiemmin ainakin Lahdessa ja muuallakin Suomessa toiminut, erittäin varsinkin mummoikäisten naisten suosima ja heidän erittäin päteväksi havaitsemansa valelääkäri, joka sittemmin tuomittiin menettämään valelääkärin oikeutensa; niin, ihan oikeassa tuomioistuimessa tuomittiin. Samoihin aikoihin uutisoitiin myös ainakin valesairaanhoitajista, valeliikemiehistä, jne. 

   Tämä marraskuinen tarina kirjaa hetken erään valevastaanottohuoneen tapahtumisista eräänä ihan tavallisena ikävänharmaana marraskuisena aamupäivänä.

Ensio Oluen valemummo, Emävale Olut, istui toisen valemummon kanssa valelääkäri Olli Valevaaran valevastaanoton valehteluodotushuoneessa.

Valekaretti-
kilpikonna

–          -  Tämä Olli Valevaara se vasta on pätevä valelääkäri, vallan ainakin koko Suomen, saattaapi olla ihan Pohjoismaidenkin pätevin valelääkäri; kuuluu kuulemieni valepuheiden mukaan suorittaneen valelääketieteen valetohtorin opinnot Pietarin valelääketieteellisessä valeyliopistossa valekirjekurssilla. Minunkin valemieheni – valepojanpoikani Ensio Oluen valevaarin, siis tämän Jaseon Vitunvaleen – se määräsi valekarettikilpikonnaliemidieetille ja ehdottomasti vielä karppaukseen kylmällä valelenkkimakkaralla  – ja oikein reippaasti madollisimman terävää valesinappia sen lenkkimakkaran kera – 

Ensio Oluen
valekuollut valevaari
Jaseon Vitunvale

      viime keväänä valejääkiekon valemaailmanmestaruuskisojen aikaan, ja siitä lähtien minun valemieheni on ollut valekuollut, Ensio Oluen valemummo, Emävale Olut, avasi valehtelun.

Ensio Oluen
valemummo

           –            Niin, pätevä on, kovin pätevä. Minun valemieheni on ollut valekuollut jo pitkään – siitä lähtien, kun hän osallistui tämän valelääkäri Olli Valevaaran luulosairauslääkkeen kaksoissokkovaletutkimukseen, ja joutui valevertailuryhmään, jolle annettiin oikean lääkkeen sijaan sitä valelääkettä. Tällainen valekuollut valemies on lähes vaivaton pitää – eikö vain – se ei valehtele menevänsä vaan kävelylle, ja karkaa sitten valekavereidensa  kanssa valebaariin kaljalle. Ja on valesisäsiistikin! Mitä nyt joskus täytyy sitä ihan valehtelematta vähän sieltä täältä tomuttaa, toinen valemummo valehteli siihen.

Valemummo tomuttaa
valekuollutta valevaaria
vähän sieltä sun täältä

   

    Valemummojen valehtelu

Valesairaanhoitaja

 keskeytyi, kun valesairaanhoitaja tuli noutamaan valevastaanoton valelääkekaapista valeterveyskeskuksen valevuodeosaston valesairaille valevuodepotilaille yhden kourallisen iloisenvärisiä valelääkkeitä ja toisen kourallisen valevastalääkkeitä.

Valevastalääkkeitä

   Tovin hiljaisuuden jälkeen Ensio Oluen valemummo, Emävale Olut, jatkoi valehtelua:

                    

                       

Hieman rapautunut 
valesokkeli

           -    Valepojanpoikani, tämä Ensio Olut, on muuten Pietarin teknillistä valekorkeakoulusta valmistunut valerakennusinsinööri. Hän nykyisin pääasiassa valesuunnittelee valerakennusten valesokkeleita. Ja onkin oikein hyvä valesokkelisuunnittelija!

Valepukuinen
valesalapoliisi

        –            Minun valepojanpoikani – toinen valemummo valehteli paremmaksi – on puolestaan valesalapoliisi. Tuo orava, jolla on kamera, siis tuo valeorava tuolla valepuussa, on se valepojanpoikani. Hän on erikoistunut valepukuihin, ja on parhaillaan vakoilevinaan valekirjanpidosta epäiltyjä valeliikemiehiä.

Koiran näköinen
valekissa

        –            Meidän koirapa – joka on oikeastaan koiran näköinen kissa – on valeraskaana, Ensio Oluen valemummo, Emävale Olut, näpäytti takaisin ja otti valekoiransa väärävärivalokuvan vale-Luis Vuitton – valekäsilaukkunsa valevälipohjan alta.

Väärävärikuva
kuusta

Vale-Luis Vuitton

LOKAKUUN VIIMEINEN PÄIVÄ

Potra poika

Tässä kerron, kuinka suomalaiseen kulttuurin kuulumatonta kelttiläis saksilaista kummittelua yritettiin istuttaa Suomeen. 

Vaikka minäkin olin tuossa ikään kuin osasyyllisenä syntymällä Jyväskylässä Köhniön asevelitaloalueen omakotitalon yläkerran vuokra-asuntoon Keski-Suomen Pienviljelijäyhdistyksen piirikionsulentin, agrologi Paavo Wilhelm Walfrid Nurmen ja vaimonsa, aiemmin Helsingin Kutomo ja Kravatilla kutomaopettajana toimineen jatkosodan rintamalotan Anna (Anni) Beatan (os. Kiiski)i toisena poikana, tosin synnytys tapahtui Mattilan kartanossa olleessa synnytyslaitoksessa 31.1950 n. klo5:15; tarkempaa aikaa en osaa sanoa, koska minulla ei ollut tuolloin kelloa ranteessani 

Sitten yli 70 vuoden taakse, siihen ns. Halloweeniin, joka vaan on satutettu juuri minun syntymäpäiväkseni, johon ajankohtaan minulla ei aikusten oikeesti ole siis osaa, ei arpaa. Ja kerronpa samalla muutakin. Siis:

Kun Helsingin Sotainvalidien naisosastossa vuonna 1950 saatiin 31. lokakuuta kuulla, että hallaisessa Jyväskylässä oli aamulla Suomeen syntynyt potra poikalapsi, Hannu Paavo, josta tulisi aikojen myötä Ensio Oluen kirjoittaja, he riemuitsivat iloiten niin suureesti, että järjestivät Kalastajatorpalla jopa vallan ilojuhlan.

Kalastajatorppa

Vaan mikä tuon ilojuhlan nimeksi, se oli julma pulma. Juhlapäivän nimeksi joku paikalla ollut esitti ”Ensio Oluen tulevan kirjoittajan syntymän riemuisa ilta- ja yöjuhla”, mutta se katsottiin vallan liian pitkäksi ja saikin kannattajakseen vain jokusen paikallaolijan.

Kekrilihapullia

Naisosaston sihteeri suositti juhlan nimeksi ”Hallainyö”, koska hänen tietämänsä – hänhän oli ylen sivistynyt ihminen – mukaan maailmalla yleisesti vietetään juuri tuona iltana 31.10. Halloweenia, ja ”Hallainyö” olisi siitä ”Halloweenista” hyvin suomalaiseen suuhun sopiva käännös. Asiasta äänestettiin, ja nimi ”Ensio Oluen tulevan kirjoittajan syntymän riemuisa ilta- ja yöjuhla” jäi vähemmistöön; ”Hallainyö” voitti.

Korsettimainos
1950-luvun alun
"Hopeapeilissä"

Vanhan perisuomalaisen juhlapäivän Kekrin tienoille sattuneen uuden juhlapäivän lopullisesta nimestä ei kuitenkaan vielä tuolloin tehty lopullista päätöstä, ja niinpä vähemmistö vietti Kalastajatorpalla ”Ensio Oluen tulevan kirjoittajan riemuisan syntymän ilta- ja yöjuhlaa”, ja enemmistö ”Hallainyötä”. Kaikkein sivistyneimmät käyttivät tuosta iltatilaisuudesta kuitenkin seuraavan viikon Hopeapeili -naistenlehden reportaasissa Tokalon kasvovoiteen, sekä Lux-saippuan – kuten yhdeksän filmitähteä kymmenestä – ja Triumphin korsettimainosten ryydittämänä nimitystä ”Halloween Party”, ja näin nimitys ”Halloween” jäi elämään suomalaisten mieliin nimityksen ”Hallainyö” sijaan.

No niin, tässä olikin suomalaisen Halloweenin koko historia. Mennäänpä sitten maailmalle.

Boylen Namut ja Mellit

Makeisten ja karkkien markkinat notkahtelivat Yhdysvalloissa vielä 1900-luvun alussa ennen joulukiireiden alkua loka-marraskuussa. Karkkimarkkinoiden notkahtelun estämiseksi ”Boylen Namut ja Mellit” -nimisen utahilaisen karamellitehtaan myyntijohtaja William ”Bill” Blockhead keksi vuonna 1908 käsitteen Halloween saadakseen lapset pukeutumaan peloittaviksi pelleiksi, ja maan alta nousseiksi, osin mädäntyneiksi ruumiiksi ja kulkemaan näin pukeutuneina ovelta ovelle karkkeja kerjäten.

Peloittava pelle

 ”Bill” Blockheadin paras oivallus oli ryhtyä vuonna 1910 käyttämään mainonnassaan sanoja "trick or treat", eli ”temppu tai namu” saaden näin iskostettua ihmisten mieleen, että ennen Halloweenia on ostettava varastoon runsain mitoin ”Boylen Namut ja Mellit”  -karamellitehtaan namuja jaettavaksi makeisia kerjääville lapsosille. 

Yhdysvaltain perustuslain
lisäyksen kieltämä orja

Ensimmäinen ”tempun tai namun” uhri oli vuonna 1912 chicagolainen, jo eläkkeellä ollut pankkiiri Andy Betrayer, joka ei ollut ostanut ”Boylen Namut ja Mellit” -karamellitehtaan makeisia, vaan kilpailijan karkkeja. Kun naamioituneet lapset sitten soittivat tämän eläkeläispankkiirin ovikelloa, ja oven auettua lausuivat nämä sanat. Andy Betrayerin tarjotessa lapsosille kilpailevan karamellitehtaan namusia lapset torjuivat tarjouksen, tuikkasivat pankkiirin talon palamaan, ja tulipalossa talon mukana paloivat hengiltä sekä eläkeläispankkiiri Andy Betrayer, että hänen perheensä. Tämän jälkeen Halloweenin viettäminen säädettiin Yhdysvaltain perustuslain 14. lisäyksellä pakolliseksi. Edellinen, 13. lisäys kieltää orjuuden.

Halloweenin vietto on siis edelleen pakollista Yhdysvalloissa, mutta esimerkiksi Britanniassa Halloweenin viettopakkoa ei ole saatu pääministeri David Cameronin sitkeistä yrityksistä huolimatta työväenpuolueen vastustuksesta johtuen alahuoneessa läpi.

Vladimir Putin se vaan
tykkää ratsastaa!

Muita maita, joissa on pakko juhlia Halloweenia, on mm. Ranska, Belgia ja Venezuela. Mielenkiintoista sen sijaan on, että Halloween on kokonaan kielletty Kanadan Nova Scotiassa ja Balabanovossa Venäjällä. ”Temputtaminen tai namuttaminen” johtaa kummassakin näistä paikoista aina pitkiin vankeusrangaistuksiin, ja miehitetyllä Krimillä, jossa astui Halloweenin viettokielto Putinin mahtimääräyksellä vasta nyt tänä vuonna voimaan, törkeimmissä tapauksissa jopa välittömään teloittamiseen.

Kammoittava
Halloween-
porkkana

Lopuksi pieni Halloweentietoisku: Halloween on vain kerran vuodessa. Karkausvuodella ei ole vaikutusta Halloweenin ajankohtaan. Niiden talojen heittely mädillä kananmunilla, joista lapset eivät saa namuja, aloitti elämänsä koiranpaskan heittelynä kohta vuoden 1910 paikkeilla, mutta mädät kananmunat ottivat -80-luvun lopulla koiranpaskojen paikan, koska niitä on helpompi kuljettaa, tarttuvat koiranpaskoja paremmin seinään eikä niiden löyhkä tartu niinkään heittäjään, paremminkin kohteeseen.

”Temppu tai namu” -lasten ampuminen on laitonta useimmissa maissa.

Kurpitsa sai korvata Halloweenin alkuaikoina käytetyn porkkanan, koska ”kammoittavien ilmeiden” kaivertaminen johonkin niin pieneen elintarvikkeeseen kuin porkkana vaatii kohtuutonta sorminäppäryyttä. Oranssi teema kuitenkin säilyi ja kurpitsaa käytettiin porkkanan sijaan ensimmäisen kerran vuonna 1926. Tuota peruselintarviketta on ollut pakko sakon uhalla käyttää amerikkalaisten pihojen Halloweenkoristeena aina siitä lähtien! 

Onni Vilkkaan linla-auto

Noista namuista vaan mieleen; Ensio Olut toimi joskus -70-luvulla Kotkassa Onni Vilkkaalla paikallisliikenteen linja-autokuskina. Turvalassa nousi kyytiin pikku-Pirjo - se sama tyttö, josta sittemmin kasvoi Pimpo-Pirjo - äiteineen tikkunekku kädessään. Epäonnekseen pikku-Pirjo pudotti autoon noustessaan tikkunekkunsa linja-auton lattialle, nosti sen ja alkoi nyppiä sormin sitä puhtaaksi, jolloin lija-auton kuljettaja Ensio Olut:


"No voi, voi, onkos pikku-Pirjon namuun tullut nyt karvoja." Johon taas pikku-Pirjo:


"Nyt te Entio Olut-tetä mennyt titten lopullitetti ihan vallan hattukti, eiköt Entio Olut-tetä muitta, että miähän oon vatta viiti vuotta!"

KIVIJALKAKAUPPA

Kivijalka

Kivijalkakauppahan on, kuten ainakin me vanhempi ikäpolvi tiedämme, kauppa, jossa myydään kivijalk... eiku siis on kauppaliike, joka sijaitsee kerrostalon katutasossa.

Kivijalkakauppa on liiketila, joka on helposti saavutettavissa kadulta. Kaupan näyteikkunat toimivat kaupan mainoksina, joiden avulla pyritään houkuttelemaan ohikulkijoita ostoksille. Kerrostalon muissa kerroksissa voi olla esimerkiksi asuinhuoneistoja, toimistoja ja muita kauppaan liittymättömiä huoneistoja. Talo on yleensä rakennettu ensisijaisesti muuhun kuin kaupan käyttöön.

Tukkukaupan talo Kotkassa 1800-luvun
puolelta. Talon katutasossa
kivijalkakauppoja. 
Talon A-rapussa oli aikoinaan 
myös Rosalia Mäkisen, 
"Kotkan Ruusun" 
parturiliike

Kivijalkakauppa on tiiviisti rakennetuissa kaupunkiympäristöissä tavallinen kauppatilan muoto. Erillisiä kaupoiksi tehtyjä rakennuksia esiintyy laajemmin kaupunkikeskustojen ulkopuolella.

Termiä kivijalkakauppa käytetään - kuten kuuluukin ja oikein on - vertailukohtana kauppakeskuksille, automarketeille ja sun sellaisille, sekä tavarataloille. Kivijalkakaupalla tarkoitetaan lähellä olevaa pienikokoisempaa kauppapistettä, lähikauppaa, parturiliikettä, suutaria, kun taas kauppakeskus, automarket ja tavaratalo kuvaavat kauempana sijaitsevia suuria kaupan ja palveluiden keskittymiä.

Tyllerö

Aiempina aikoina, aikoina, jolloin yksityisautot olivat herrasväen huvia, normaalien kaupunkilaisten kulkuneuvona kaupassa käyntiin oli yleensä apostolinkyyti. Kun jääkaappejakaan ei ollut monella, oli oman asuintalon tai naapuritalon kivijalassa ollut maitokauppa, lihakauppa, tai muu sellainen lähikauppa, kuten tämän päivän termi kuuluu, tuiki tarpeellinen. Jokainen pojankossi ja tytöntyllerö osasi ottaa maitohinkin mukaan ja käydä katutason maitokaupasta sen hinkin täyteen maitoa, ja jos vieraita oli tulossa, niin lisäksi pienen mitan kermaa.

Kauppias tai kaupan täti leikkasi hirveän isosta hiivapaketista karhulangalla viidellä markalla hiivaa, eli suunnilleen nykyisen hiivapaketin kokoisen palan, jos äiti oli ryhtymässä pullan leivontaan.

Siansivua läskisoosiin sai lihakaupasta; makkaraa ostettiin harvemmin, koska se oli kaupallista lihajalostetta ja siten kalliimpaa kuin läski. Joskus lihakaupasta saattoi ostaa sian päätä puolikkaan ja jalostaa siitä kotona sianpääsylttyä, tytinää.

Kalle Anttila oli alkujaan
postimyyntikauppias, joka perusti
Anttila-nimisisä tavaroiden
hypistelykauppoja 

Nämä nykypäivän mainosnikkarit, jotka ovat keksineet nimittää kirnupiimääkin ”kirnumaidoksi”, jotta se Flora kelpaisi nykyisten nirppanokkaisten kaupungin kermaperseiden leivän päälle, ovat sitten keksineet, että jos netti- eli verkkokauppias ryhtyy myymään tavaraansa myös suoraan tiskiltä niin, että asiakas pääsee hypistelemään myytäviä tavaroita, hän on sitten perustanut ”kivijalkakaupan”, koska se liikehuone sijaitsee rakennuksessa, jossa on yleensä betonista valetut perustukset.

Ei, ei ja ei! Sanottakoon tätä uudismyymälää sitten betoniperustuskaupaksi, tai ihan miksi vaan, mutta ei ”kivijalkakaupaksi”!

Tähän vielä eräs tarina, joka kertoo tapahtumista eräässä kivijalkakaupassa , tai siis paremmin kivijalkaliikkeessä, eräässä satamakaupungissa, jolla on nimikin kuin eräällä kookkaalla petolinnulla; tällä kertaa kyseessä saattoi olla parturikampaamo, tuskin maitokauppa, tai lihakauppa. Moni lienee kuullut tämän, joten tämä tarina saattaa hyvinkin olla totta.

Sorsa

Sorsa tuli parturikampaamoon ja kysyi: ”Onko tänään viinirypäleitä?”

”Meillä ei ole, eikä myydä viinirypäleitä, tämä on parturikampaamo”, liikkeenharjoittaja valisti.

Sorsa sanoi: "Ai jaa", lähti pois, mutta palasi seuraavana päivänä ja kysyi taas: ”Onko tänään viinirypäleitä?”

”Täällä ei myydä viinirypäleitä, eikä tule myyntiin viinirypäleitä, tämä on parturikampaamo”, parturikampaaja vastasi taas.

Sorsa sanoi: "Ai jaa", lähti taas pois, mutta palasi jälleen seuraavana päivänä ja kysyi: ”Onko tänään viinirypäleitä?”

”Meillä ei myydä tänään eikä koskaan viinirypäleitä, usko jo se, tämä on parturikampaamo! Jos tulet vielä kerrankin kyselemään täältä viinirypäleitä, niin niin naulaan sinut räpylöistäsi lattiaan neljän tuuman nauloilla!”

Sorsa sanoi: "Ai jaa", lähti taas pois, mutta palasi jälleen seuraavana päivänä ja kysyi: ”Onko tänään neljän tuuman nauloja?”

”Ei täällä meillä ole tänään, eikä huomenna, eikä koskaan tule olemaan neljän tuuman nauloja, eikä minkään pituisia nauloja, tämähän on, usko jo, parturikampaamo!”

Kampaus

”Ai jaa, no onko tänään sitten viinirypäleitä?”