perjantai 23. marraskuuta 2018

MITÄ NE TONTUT TEKEVÄT KUN EI OLE JOULU?



Te, pikkuiset piltit, kirkassilmät silkohapset, olette tietysti koko pienen ikänne halunneet tietää, mitä ne joulutontut ihan aikuistenoikeasti tekevät muun ajan vuotta, kun ei ole Joulu.

Eikä kukaan ole vaivautunut sitä teille kertomaan.

Siihen kertomattomuuteen on syy: kukaan aikuinen ei ole tiennyt / halunnut tietää, mitä tontut tekevät Joulujen välillä.

No, Ensio Olut avaa tuon tietämättömyyden verhon, tuon Joulujen väliajan vakosamettisen esiripun: joulutontut naamioituvat muuksi ajaksi kaupunkien ja kuntien työväeksi! Tontut tunnistaa oheisen tontun päällä olevan kaltaisesta keltaisesta hehkutakista / hehkuliivistä.


Varsinkin ne hehkutakkiset / -liiviset, joiden näet käyttävän valkoista kypärää, ovat sitten aivan varmasti tonttuja!



Jos näet tontun, älä ole tuhma hänen nähtensä. Ole aina - ihan vaikka vaan varmuuden vuoksi - aina kiltti, sillä tonttu saattaa nähdä sinut, vaikka sinä et tonttua näkisikään!

Tässä se eräs tonttu vaan
hiipii 
hiljaa varpahilaan!
Tontut eivät hevillä suostu kuvattaviksi; Ensio Olut sai kuitenkin muutama vuosi sitten eräänä syyspäivänä – tarkemmin sanottuna 14. lokakuuta vuonna 2009  valokuvattua erään tontun ihan muina miehinä hiipimässä hiljaa varpahillaan Kotkassa Kotolahden kivisellä täyttötyömaalla kohti asuttuja seutuja.


Tuo tonttu oli vuorenvarmasti matkalla kohti asuttuja seutuja urkkimaan, kurkkimaan ja vakoilemaan teitä pieniä pilttejä, että olittekos lapsukaiset tuona syksynä kilttejä.

Jos Jouluna 2009 saitte sitten vallan ihan vääriä lahjoja, niin ettepä olleetkaan olleet kilttejä!

Sitten pieni alkukevennys:


   No, täytyyhän tähänkin vähän vitsintynkää, kun näin pikkujoulujen alla on muuten niin tylsää ja kuivaa:


   Pikku-Ensio Olut oli 50-luvulla Kotkan alakansakoulun tokaluokalla uskontotunnilla. Uskonnonopettaja kappalainen Korpinen kertoi Jeesus Nasaretialisesta:


  - Minäpä kerron teille, lapset, nyt erään tarinan Jeesus Nasaterialaisen elämästä: "Jeesus Nasretialainen kuljeskeli opetuslapsineen Getsemanen puutarhassa. Opetuslapset huomasivat öljypuiden varjoissa kiljuvan jalopeuran, ja opetuslapset peljästyivät kovin."


  - Mitäpä te pikkuiset piltit luulette, että mitä Jeesus Nasaretialinen sanoi lohdunsanoiksi niin kovin peljästyneille opetuslapsilleen? No, Pikku-Ensio Olut näyttää tietävän, kun niin kovin viittaa.
Kiljuva jalopeura


  - No, tietty, jos se jalopeura ei liikunnu yhtikäs mihiskään, kilju vaan, niin se J. Nasareatilainen sanoi niille oppilapsilleeen varmaan: "Älkää peljätkö, se on täytetty!"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti